AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.31 // 3.8.2016

Shefki ja Njazi Kuqi siirtyvät FC Interiin

Shefki ja Njazi Kuqi siirtyvät FC Interiin

Shefki Kuqi siirtyy Interin peräsimeen. (Kuva: Juha Tamminen)

Shefki Kuqi siirtyy Interin edustusjoukkueen päävalmentajaksi loppukauden kattavalla sopimuksella. Samalla hyökkääjä Njazi Kuqi siirtyy vahvistamaan Interin hyökkäystä.

Shefki Kuqi ja FC Inter ovat solmineet valmentajasopimuksen, jonka myötä Kuqi siirtyy Interin edustusjoukkueen päävalmentajaksi kuluvan kauden loppuun asti. Viimeksi Kuqi valmensi PK-35 Vantaata, jonka hän nosti Veikkausliigaan viime kauden päätteeksi. Kuqi jätti päävalmentajan tehtävänsä Vantaalla viime kuun lopussa. Aiemmin myös PK-35 Vantaan osakkeita omistanut Kuqi on luopunut omistajuudestaan vantaalaisseurassa.

Interin valmentajaryhmässä jatkavat viime otteluissa vastuussa olleen Jami Walleniuksen lisäksi myös John Allen ja maalivahtivalmentaja Jani Meriläinen. Kuqin nimitys mahdollistaa samalla FC Interin junioriorganisaation vahvistamisen, sillä edustusjoukkuetehtäviensä ohella Allen ottaa vastuulleen vanhempien juniori-ikäluokkien valmennuspäällikköyden.

Valmennusryhmän lisäksi myös Interin joukkue vahvistuu Njazi Kuqin siirtyessä Turkuun loppukauden kattavalla sopimuksella. Veikkausliigan maalipörssin toisella sijalla kahdeksalla osumalla olevan 33-vuotiaan hyökkääjän edellinen seura PK-35 Vantaa ja Inter ovat sopineet pelaajan siirtymisestä turkulaisseuraan. Suomen A-maajoukkueessa 12 ottelussa viisi maalia viimeistellyt Njazi Kuqi on Interin käytettävissä jo lauantain ottelussa Ilvestä vastaan.


Ilves-FC Inter lauantaina 6.8 kello 16 Tammelan stadionilla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia