Veikkausliigan seurat ottavat käyttöön sopimusehdot ottelutapahtumiin saapuville
Veikkausliigan seurojen ottelutapahtumissa otetaan kaudella 2018 käyttöön yleiset sopimusehdot. Jokaisen ottelutapahtumaan saapuvan on jatkossa hyväksyttävä ehdot.
Veikkausliigan seurojen ottelutapahtumissa otetaan ensi kaudella käyttöön yleiset sopimusehdot. Sopimusehdoilla pyritään varmistamaan ottelutapahtumiin osallistuvan yleisön viihtyvyys ja turvallisuus. Saapumalla ottelutapahtumaan katsoja hyväksyy ehdot ja niiden rikkomisesta mahdollisesti seuraavat sanktiot.
Yhteisten sopimusehtojen käyttöönotosta on päättänyt Veikkausliigan hallitus. Myös Suomen urheilun eettinen keskus SUEK on osallistunut hankkeeseen antamalla lakiteknistä apua Veikkausliigalle. Sisällöllisesti sopimusehdoissa ei ole paljon uutta, sillä ehdot perustuvat Palloliiton olemassa oleviin turvallisuusmääräyksiin.
– Kannattajakulttuuri on kasvanut viime vuosina Veikkausliigassa huomattavasti, mikä on hyvin myönteinen asia. Kasvun myötä lisääntyvät myös lieveilmiöt. Muualla nämä haasteet on kohdattu jo aiemmin ja pyrimme ottamaan oppia muualla kehitetyistä ratkaisuista, kertoo Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa.
– Veikkausliigan seurojen päätehtävä on otteluiden pelaaminen ja ottelutapahtumien järjestäminen. Seurat joutuvat käyttämään tarpeettoman paljon energiaa tapahtumassa esiintyvien häiriötekijöiden käsittelemiseen. Ehtojen tarkoitus on ennaltaehkäistä häiriöitä, jotta seurat voivat keskittyä varsinaiseen ydintoimintaansa. Tavoite on se, että vastaisuudessa häiriköt itse kantavat vastuun omista teoistaan.
Veikkausliigan yleiset sopimusehdot löytyvät suomeksi ja ruotsiksi Veikkausliigan verkkosivuilta seuraavan linkin kautta: