SJK kiinnitti poikamaajoukkuepelaajia - Nooa Laine ja Oliver Günes sopimuksiin
Suomen poikamaajoukkuepelaajat Nooa Laine ja Oliver Günes ovat tehneet SJK:n kanssa kahden vuoden pelaajasopimukset.
Marraskuussa vuonna 2002 Jyväskylässä syntynyt Nooa Laine, on JJK:n kasvatti ja pelipaikka on joko hyökkäyksessä, sen alapuolella keskikentällä tai laidoissa. Vasta 18-vuotias Laine edusti kausilla 2019 ja 2020 HJK:n reservijoukkue Klubi 04:sta, missä hän pelasi yhteensä 26 ottelua miesten Kakkosessa ja teki niissä viisi maalia. Aiemmin JJK:ssa Laine pelasi 15 ottelua miesten Ykkösessä vain 16-vuotiaana ja teki debyyttimaalin AC Oulun verkkoon kesäkuussa 2018. Laine on pelannut myös useita otteluita Suomen poikamaajoukkueissa.
Laineen sopimus SJK:n kanssa kestää kauden 2022 loppuun.
- Hyvät on ensivaikutelmat, ja täällä on mielestäni Suomen parhaat fasiliteetit, joten tämä on hyvä ympäristö kehittyä. Täällä on hyvä ottaa askeleita eteenpäin omalla uralla. Veikkausliiga on tavoitteena, sanoo Nooa Laine.
Mikkelissä joulukuussa vuonna 2002 syntynyt Oliver Günes, on FC Espoon kasvatti. Pelipaikaltaan hän on hyökkäävä keskikenttäpelaaja ja edustaa Suomea poikamaajoukkueissa. Kaudella 2020 Günes pelasi FC Epoon paidassa miesten Kakkosessa 17 ottelua ja teki niissä viisi maalia. Samalla hän pelasi A-nuorten SM-sarjaa ja teki siellä peräti yhdeksän maalia, johtaen välillä sarjan maalipörssiä. Viime keväänä Turkin pääsarjaseura Başakşehir kutsui hänet testileirille, mutta tuo peruuntui koronan vuoksi.
Günesin sopimus SJK:n kanssa kestää kauden 2022 loppuun.
- Odotan tulevalta kaudelta hyvää kehitystä omalta osaltani täällä ja joukkueelta hyviä suorituksia. On myös hieno päästä ammattimaiseen ympäristöön, missä tehdään asioita oikein. Ja uskon, että täällä pääsen ottamaan ensimmäiset askeleet myös Veikkausliigassa, sanoo Oliver Günes.