AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.07 // 16.2.2021

​Pelialustan uusiminen ykkösasiana – Arto Tolsa Areenan kehittäminen etenee

​Pelialustan uusiminen ykkösasiana – Arto Tolsa Areenan kehittäminen etenee

Arto Tolsa Areenalla on tarvetta uudistuksille. (Kuva: Juha Tamminen)

KTP:n kotistadionin Arto Tolsa Areenan kehittämisestä on Kotkassa puhuttu pitkään, mutta nyt hanke on nytkähtämässä toden teolla eteenpäin.

KTP:n nousun myötä Kotkan kaupunginvaltuuston ryhmien puheenjohtajat lupasivat viime syksynä käynnistää kentän ja katsomoiden uudistustyön selvityksen. Toiveissa on, että hanke etenee vielä nykyisen valtuustokauden aikana.

– Tarveselvitys on valmis parilla kokouksella. Syksyllä pitäisi olla selvillä hankesuunnitelma, jotta saadaan jonkinlaiset hintalaput, Kotkan liikuntajohtaja Antti Mattila sanoo Kymen Sanomille.

Kotkan kaupunki teetti vuodenvaihteessa verkkosivuillaan kyselyn alueen uudistamisesta ja ykköstarpeeksi nousi aurinkokatsomon uusiminen. Vaikka tarve on ilmeinen, liikuntajohtaja Mattila nostaa kuitenkin kiireellisimmäksi vuonna 2015 asennetun jalkapallonurmen uusimisen.

– Siitähän oli jo tulossa tarkastajilta hylsy. Loppujen lopuksi ei tullut, mutta seuraavalla kerralla se tuskin enää menisi läpi, Mattila sanoo.

– Pelialustan jälkeen tulevat muut olosuhteet, muun muassa se ikuisuuskysymys aurinkokatsomo. Se on ollut esillä enemmän kuin tarpeeksi kauan, Mattila sanoo.

KTP:n edustajana areenatyöryhmässä on seuran hallituksen jäsen Teemu Vihavainen. Myös hän pitää pelialustan pinnan uusimista kiireellisimpänä asiana.

– Kyse on siitä, että sillä kentällä saa ylipäänsä pelata, Vihavainen sanoo.

– Pinnan jälkeen tulevat varmaan aurinkokatsomo ja sen fasiliteetit; pukuhuoneet, wc-tilat ja muut. Areenallahan on paljon muitakin käyttäjiä, joiden tarpeita uudet tilat palvelisivat.

Myös pääkatsomo ja sen pukukoppitilat kaipaavat kunnostamista ja tämä on myös areenatyöryhmän listalla.

Lähde: Kymen Sanomat
Lisää uutisia