IFK Mariehamn voittoon alivoimaisenakin (IFK Mariehamn-RoPS 2-0)
IFK Mariehamn kukisti kauden kotiavauksessaan lauantaina RoPS:n Rick Kettingin ja Dylan Murnanen osumilla 2-0.
IFK joutui pelaamaan ottelussa alivoimaisena yli tunnin Robbie Crawfordin 26. minuutilla saaman suoran punaisen kortin myötä, mutta onnistui alivoimaisenakin maalinteossa kahdesti.
Pelin iso kuva oli täysin ennakko-odotusten mukainen. Alusta olisi vielä kevätkunnossa, joten pitkiä kontrollijaksoja ei nähtäisi ja erikoistilanteet tulisivat näyttelemään suurta kuvaa.
IFK Mariehamn iski kahdesta erikoistilanteesta, joista ensimmäinen oli liki täydellinen kopio heidän maanantaina Espoossa tekemänsä maalin kanssa.
Dylan Murnane ja Robin Sid juonivat vapaapotkua lähellä kuudentoista rajaa ja irtopallon kävi survomassa sisään Rick Ketting.
RoPS:n aloitus otteluun oli terävä. Niklas Jokelainen laukoi ensimmäisen kerran jo 15 sekunnin kohdalla, ja minuuttia myöhemmin kulmapotkun jälkitilanteesta useampikin kaveri pääsi yrittämään maalintekoa.
RoPS pelasi ottelussa liki 75 minuuttia miesylivoimalla Robert Crawfordin nappuloiden heiluttua pallonkamppailutilanteessa vaarallisen korkealla. Ottelun päätuomari näytti tilanteesta suoraa punaista.
Crawfordin tielle osunut Atte Sihvonen joutui tulemaan vaihtoon kymmenen minuuttia myöhemmin. Päähän osunut tälli oli kova, mutta mies matkustamaa normaalisti joukkueen mukana takaisin Rovaniemelle.
RoPS loi pelin viimeiselle vartille painetta, mutta maalipaikat jäivät vähiin. IFK pysyi tiiviinä. Ottelun etsikkoaika oli toisen jakson alussa, jolloin RoPS sai puolenkymmentä kulmapotkua muutaman minuutin sisään.
Ottelun viimeinen niitti oli Dylan Myrnanen kulmapotku, joka leijaili kierteisenä suoraan RoPS-maalin takayläkulmaan.
KPV - IFK Mariehamn OmaSp Stadionilla Seinäjoella torstaina 25.4. kello 18.30 ja RoPS - KuPS Rovaniemen Keskuskentällä perjantaina 26.4. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.