AC Oulu FC Haka FC Inter FF Jaro Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK VPS
vko.41 // 12.10.2018

Lappalainen osui Suomi-paidassa - Pikkuhuuhkajille silti tappio

Lappalainen osui Suomi-paidassa - Pikkuhuuhkajille silti tappio

RoPS:n Lassi Lappainen teki maalin myös edellisessä Pikkuhuuhkajien ottelussa. (Kuva: Juha Tamminen)

U21-maajoukkue kärsi EM-karsintojen toiseksi viimeisessä ottelussaan 1-2 (0-1)-tappion Georgialle. Suomen maalin viimeisteli RoPS:n Lassi Lappalainen.

Vieraat tulivat otteluun hieman terävämmin, mutta ensimmäisen maalin iski kotijoukkue. Lassi Lappalainen katkoi georgialaisten oman pään vapaapotkun, eteni 16-alueelle ja laukoi pallon matalana oikeaan alakulmaan kun pelattuna oli 19 minuuttia.

Hugo Keto joutui ensimmäistä kertaa torjuntatöihin vapaapotkun jälkitilanteesta 23. minuutilla, mutta torjunta oli varma. Lappalainen haastoi hyvin puolen tunnin kohdalla vasemmalta, mutta veto nousi yli maalin. Kapteeni Beka Mikeltadze laukoi tulisesti, mutta pallo meni suomalaisista kulmaksi. Keto koppasi kulman jälkitilanteesta lähteneen laukauksen.

Mikael Soisalo sai pallon boksiin Lappalaiselta laidasta 40. minuutilla, mutta vieraat peittivät kudin. Suomi haki vielä ennen taukoa erinomaisella ristisyötöllä Lappalaista, mutta georgialaisvahti pääsi väliin.

Suomi sai erinomaisen paikan heti toisen 45-minuuttisen alussa, kun Soisalo eteni maalille ja laukoi, mutta takakulmasta ohi. Eetu Vertainen toi heti perään hyökkäyksen maalin edustalle. Pallo pomppi lähes maaliviivalla, mutta edes paikalle ehtinyt Soisalo ei saanut täkättyä pelivälinettä verkkoon.

55. minuutin tienoilla oli Georgian mahdollisuus tulla tasoihin. Pallo pyöri maalinedustalla ja Keto venyi yhteen huipputorjuntaan. Peliväline kävi aina maaliviivalla saakka, mutta ei suomalaisten onneksi oikealla puolella.

Saku Ylätupa karkasi 16-alueelle tunnin kohdalla, eikä puolustaja pysynyt perässä. Ylätupa asteli antamaan tuomittua rangaistuspotkua, mutta maalivahti Luka Gugeshashvili torjui sen tolpan kautta ohi maalista. Georgia loi jälleen pian hyvän paikan, mutta pallo meni taka-alakulmasta hieman ohi.

Tasoitusmaali nähtiin 75. minuutilla, kun Beka Mikeltadze upotti rangaistuspotkun. Soisalo laukoi tulisesti 82. minuutilla, mutta Gugeshashvili torjui kulmaksi. Urho Nissilän laukaus aiheutti seuraavaksi hässäkän Georgian maalille, mutta ei tulosta.

Georgia sinetöi loppulukemat 87. minuutilla, kun juuri vaihdosta kentälle juossut Irakli Bugridze laukoi komeasti pelivälineen verkkoon.

Suomi päättää EM-karsinnat tiistaina Liettuaa vastaan. Ottelu pelataan Valkeakoskella Tehtaan kentällä klo 19 alkaen ja näkyy suorana myös Ruudussa.

Suomen kokoonpano:
1 Hugo Keto
2 Anselmi Nurmela
3 Nicholas Hämäläinen (v)
4 Richard Jensen (C)
5 Leo Väisänen
7 Mikael Soisalo
8 Sebastian Dahlström
10 Kaan Kairinen
11 Lassi Lappalainen ->> 76. 17 Ilmari Niskanen
19 Eetu Vertainen (v) ->> 71. 6 Lauri Ala-Myllymäki
20 Saku Ylätupa ->> 72. 16 Urho Nissilä

Vaihdossa:
12 Marc Nordqvist
14 Joonas Sundman
15 Aapo Halme
18 Saku Savolainen

Lisää uutisia