FC Hongan Naamo nauttii pääsystä avaukseen – ”Tuntui hyvältä saada enemmän vastuuta”
FC Hongan 18-vuotias Dario Naamo debytoi espoolaisten avauskokoonpanossa Veikkausliigaottelussa joukkueen edelliskohtaamisessa AC Oulua vastaan. Naamo nautti saamastaan näyttömahdollisuudesta.
Honka palasi Oulussa kahden tappion jälkeen voittokantaan kaatamalla isäntäjoukkueen 3-1.
– Oli todella tärkeää saada voitto Oulusta. Joukkueen itseluottamus nousi myös paljon, kun onnistuimme hyvin kentällä, täyden ysikymppisen oikeana laitapuolustajana urakoinut Naamo toteaa Hongan sivuilla.
Toukokuun puolivälissä vasta 18 vuotta täyttänyt Naamo debytoi Veikkausliigassa viime kaudella tultuaan vaihdosta loppuhetkiksi kentälle IFK Mariehamnia vastaan. Tämän talven Liigacupissa Naamo pelasi kaksi täyttä ysikymppistä edustusjoukkueessa ja AC Oulu-ottelu oli puolustajalle ensimmäinen avauskokoonpanopaikka Veikkausliigassa.
– Tuntui hyvältä saada enemmän vastuuta ja päästä avauskokoonpanoon. Toki ysikymppisen pelaaminen tuntui myös hieman raskaalta, sillä en ollut hetkeen pelannut niin isoja minuutteja. Oman paikan kilpailu paikasta avauksessa on kovaa. Paikka pitää ansaita kovalla treenillä, sillä meillä on todella kovatasoinen joukkue.
FC Honka - KTP Tapiolan Urheilupuistossa perjantaina 25.5. kello 18.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.