Vesa Mäki HJK:n urheilujohtajaksi - "Tavoitteena vielä steppi eteenpäin"
Vesa Mäki on aloittanut syyskuun alussa HJK:n uutena urheilujohtajana. Mäki hyppää mukaan tuloksellisesti hyvin raiteillaan puksuttavaan junaan: HJK lähti maajoukkuetauolle sarjakärjessä ja Konferenssiliigan lohkopaikkalaisena.
Ennen virallista aloitusta Mäki ehti jo elokuussa saada sparrausta ja kattavan perehdytyksen edeltäjältään Miika Takkulalta.
– HJK:n perustat ovat hyvässä kunnossa. Nykyisen aseman pitäminen vaatii tietysti paljon jokavuotista työtä, mutta se, mikä itseäni inspiroi, on seuran selkeä halu ottaa vielä selkeä steppi eteenpäin. Resursseihin nähden potentiaalia on vielä käyttämättä, Mäki näkee.
Hän tietää, että syksystä on luvassa työntäyteinen.
– Ensimmäinen työni on tietysti tutustua seuran eri toimintojen nykytilanteeseen mahdollisimman nopeasti ja laajasti. Edustusjoukkueen pelaajiston osalta olen sitä jo ehtinyt tehdäkin, ja sama on edessä HJK Klubi 04:n talenttien osalta. Ja luonnollisesti on hypättävä erittäin nopeasti mukaan myös edustusjoukkueen ensi kauden valmennuksen rekrytointiin. Se prosessi on onneksi kuitenkin jo pitkällä.
Vesa Mäen jalkapallo-CV on kattava. Haastatteluissa hän vakuutti sekä HJK Oy:n toimitusjohtajan Aki Riihilahden että hallituksen puheenjohtajan Olli-Pekka Lyytikäisen.
– Seura päätyi perusteellisen kartoituksen jälkeen valitsemaan Vesan, koska hänen taustansa ja osaamisensa ovat erinomainen yhdistelmä jatkamaan jo tehtyä työtä, prosesseja ja seuran urheilullista identiteettiä, Riihilahti kertoo.
Mäen työn pääpaino on Veikkausliiga-joukkueen, HJK Klubi 04:n ja Scouting-tiimin johtamisessa sekä joukkueiden laadukkaan arjen organisoinnissa – HJK ry:n kanssa yhdessä johdettavia suorituskyky-yksikköä ja koko pelaajakehityspolkua unohtamatta.
– Vesan tausta urheilujohtajana, valmentajana, valmennuskouluttajana ja jopa agenttina ja toimitusjohtajana on Suomessa poikkeuksellisen monipuolinen ja siten omiaan kehittämään seuran urheilujohtamista, Riihilahti sanoo.
Lue lisää Vesa Mäen taustoista ja ajatuksista HJK:n verkkosivuilta alla olevan lähdelinkin kautta.