AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.27 // 5.7.2024

​IFK Mariehamn tähyää kohti kuuden parhaan joukkoa – "Kautta on vielä paljon jäljellä"

​IFK Mariehamn tähyää kohti kuuden parhaan joukkoa – "Kautta on vielä paljon jäljellä"

Bruno Romão joukkoineen hakee revanssia Hakasta. (Kuva: Juha Tamminen)

IFK Mariehamn lähtee viikonlopun kierrokseen sarjataulukon seitsemänneltä sijalta ja katseet on suunnattu ylöspäin.

Maarianhaminassa moni asia muuttui tällä kaudelle ja päävalmentajan tehtävään tarttunut Bruno Romão sanoo uuden rakentamisen vievän aikansa, mutta samalla tulosta haetaan tälläkin kaudella.

- En tullut tänne vain välttämään putoamista, vaan myös kehittämään seuraa. Päätähtäin joukkueella on edelleen se, että olemme liigaseura myös ensi kaudella.

- Tavallisesti joukkueet ovat sellaisella sijoituksella kuin ansaitsevatkin, mutta näen silti, että joissain otteluissa olisimme ansainneet enemmän pisteitä. Muun muassa ottelut Haka- ja HJK-otteluissa, jotka hävisimme, olisimme ansainneet jotain, Romão sanoo Ålands Radiolle.

Haka-ottelu, johon Romão viittaa, pelattiin kuukausi sitten Valkeakoskella ja tuolloin numerot olivat 2-0 isännille. Sunnuntaina IFK Mariehamnilla on tilaisuus revanssiin kotonaan ja ottelu on myös sikäli tärkeä, että joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäin sijoilla 6. ja 7. Haka on tällä hetkellä kiinni viimeisessä Mestaruussarjapaikassa viisi pistettä Grönvittin edellä.

- Kolmesta pisteestä on kyse. Ilman muuta lähdemme hakemaan voittoa kaventaaksemme eroa, mutta kävi miten tahansa, kautta on vielä paljon jäljellä, Romão muistuttaa.

IFK Mariehamn - HJK Wiklöf Holding Arenalla sunnuntaina 7.7. kello 18.30. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: Ålands Radio
Lisää uutisia