AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
AC Oulu
5-3-2
#12 Rennicks

10

(1-0)

Yleisöä 2929

HJK
3-4-3
vko.22 // 30.5.2024

Ennakko: AC Oulu-HJK

Ennakko: AC Oulu-HJK

Kuva: Iitu Lehtonen

Kesän yksi odotetuimmista otteluista on perjantaina Raatissa, kun AC Oulua vastaan saapuu HJK.

AC Oulu hakee edelleen kauden avausvoittoaan. Oululaiset lähtevät perjantai-iltaan harmittava tappio niskassaan, kun maali-ilottelu Valkeakoskella ei riittänyt pisteille. Kuitenkin kolme tehtyä maalia on signaali siitä, että tulosta on mahdollisuus tehdä, kun kaikki palat loksahtavat kohdilleen.

- Haka ottelusta halutaan parantaa ehdottomasti puolustamista. Jos päästää 4 maalia, on hankala voittaa jalkapallo-ottelua. Haluamme puolustaa paremmin kaikilla prässitasoilla, AC Oulun valmentaja Mikko Viitsalo kertaa Haka-ottelua.

HJK:lle vuorossa on ensimmäinen runkosarjan kahdesta luonnonnurmimatsista, joten torstaina joukkue otti ensimmäistä kertaa Suomessa tänä vuonna tuntumaa siihen, miltä oikea ruoho tuntuikaan.

– Se tuntui kuin ihmeeltä. Olen koko urani pelannut oikealla nurmella, joten kaiken kylmyyden ja tekonurmella pelaamisen jälkeen nyt olo on hyvin onnellinen, vaikka tämä onkin vain lyhyt piipahdus nurmella, keskikenttäpelaaja Hans Sarpei myhäilee.

HJK on ollut oululaisille mieleinen vastustaja Veikkausliigassa. Klubilaiset on aina mielletty ennakkosuosikiksi ja varmoiksi voittajiksi AC Oulua vastaan, mutta jokaisella kaudella oululaiset ovat pystyneet ottamaan pisteitä hesalaisilta. Kolmella viime kaudella HJK on matkannut Ouluun kesken europelikiireiden heinä-elokuussa, ja tuloksia on tullut kaikenlaisia: 2021 tappio, 2022 tasuri ja viime kesänä 3–1-voitto.

- HJK sytyttää aina Veikkausliigassa, joten joukkuetta ei tarvitse määräänsä enempää liekittää. HJK on luonnollisesti joukkue täynnä hyviä pelaajia, joten meidän tulee toimia joukkueena hyvin voittaaksemme heidät.

- Uskon että ottelusta taas vauhdikas näytös, mutta tällä kertaa me teemme maalin enemmän kuin vastustaja, Viitsalo sanoo.

Erotuomari: Nevalainen Ville
AET 1: Koskinen Samu
AET 2: Kiistala Jarno
4.ET: Niinimäki Pietu


AC Oulu - HJK Raatin stadionilla perjantaina 31.5. kello 20.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: AC Oulun verkkosivut, HJK:n verkkosivut