AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
FC Haka
4-3-3
#11 Lanquedoc

22

(0-2)

Yleisöä 2488

KuPS
4-4-2
#13 Oksanen #33 Hämäläinen
vko.32 // 11.8.2024

Värikäs tasapeli Tehtaan kentällä (FC Haka-KuPS 2-2)

Värikäs tasapeli Tehtaan kentällä (FC Haka-KuPS 2-2)

Kuva: Juha Tamminen

FC Haka ja KuPS jakoivat sunnuntaina pisteet melkoisen värikkäiden vaiheiden jälkeen numeroin 2-2.

FC Hakan pyhättö eli tuttavallisemmin Tehtaan kenttä on ollut kuopiolaisille viime vuosina hankala paikka. Kuopion Palloseura lähti kuitenkin rohkeasti murtamaan tätä kirousta ja hakemaan täyttä kolmea pistettä mukaansa.

Ottelun ensimmäiset minuutit olivat valkeakoskelaisten pallonhallintaa, kunnes KuPS pääsi paremmin peliin mukaan ja otti lopulta kontrollin pelistä. Vaaralliset maalintekopaikat kuitenkin loistivat alkuun poissaolollaan, kunnes kuopiolaisille vihellettiin ensimmäiset erikoistilanteet.

Ottelun 29. peliminuutilla Jaakko Oksanen ja kapteeni Petteri Pennanen juonivat boksin ulkopuolelle vihelletystä vapaapotkusta maalin. KuPSin pelaajat muodostivat oman muurinsa näköesteeksi maalivahdille ja samalla Pennasen käytös näyttäytyi siten, että hän olisi ollut antamassa vapaapotkua. Totuus oli kuitenkin toinen: Oksanen ampui nopeasti vasemmalla jalallaan muurin yli eikä Hakan maalivahti Anton Lepola yltänyt mitenkään palloon.

Vain kolme minuuttia myöhemmin lisäsi Kuopion Palloseura johtoaan, kun jälleen erikoistilanteen jälkeen alkoi tapahtumaan. Lyhyenä annettu vapaapotku päättyi lopulta keskitykseen takatolpalle, jossa Saku Savolainen oli valmiina puskemaan. Pallo ei kuitenkaan päätynyt Sakun päästä suoraan maaliin vaan päätyi torjunnan jälkeen Taneli Hämäläiselle, joka upotti pallon varmasti Hakan maalivahdin ohi. Näin lukemat olivat puolen tunnin jälkeen 0–2 KuPSille.

Enempää maaleja ei ensimmäisellä jaksolla nähty, joten tauolle mentiin kuopiolaisittain oikein mukavissa asetelmissa.

Toisen jakson alku näyttäytyi vahvasti siltä, että KuPS jarruttelisi loppupelin varmalla pallonhallinnalla ja Haka jäisi täysin aseettomaksi. Se illuusio murtui kuitenkin reilun 70. peliminuutin kohdalla. Ensiksi Imani Lanquedoc tuikkasi pallon maaliin Johannes Kreidlin torjunnasta ja kymmenen minuuttia myöhemmin Evangelos Patoulidis ohjasi Selectin pelipallon Kreidlin selän taakse Seth Saarisen kyljen kautta.

Hieman onnekkaan tasoitusmaalin jälkeen KuPS heräsi jälleen otteluun ja onnistuikin rakentamaan viimeisellä 10 peliminuutilla puolittaisia tilanteita. Tuomarin vihellettyä pilliin kolme kertaa oli kuitenkin Tehtaan kentän perinteisellä tulostaululla lukemat 2–2.

Tasapelin myötä KuPS säilytti oman paikkansa Veikkausliigan sarjakärjessä, mutta ei pystynyt lisäämään johtoa haluamallaan tavallaan. Keltamustalla on nyt 38 pistettä, kun toisena olevalla Ilveksellä on kolme pistettä vähemmän ja HJK:lla neljä pistettä vähemmän. Haka puolestaan vankisti pisteellä asemiaan kuuden parhaan joukossa ja matkaa kakkossijaankin on vain neljä pistettä.