AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
Gnistan
3-5-2
#3 Heiskanen

11

(0-0)

Yleisöä 2467

Ilves
3-4-3
#18 A. Adeleke
vko.35 // 1.9.2024

Gnistan ja Ilves pistejakoon (Gnistan-Ilves 1-1)

Gnistan ja Ilves pistejakoon (Gnistan-Ilves 1-1)

Kuva: Juhani Järvenpää

Gnistan jäi sunnuntaina 1-1 tasapeliin Ilvestä vastaan, joten Kipinän kausi jatkuu haastajasarjassa.

Lähtökohdat otteluun olivat suorastaan kutkuttavat. Gnistan voisi voitolla raivata tiensä kuuden parhaan joukkoon ja Ilves jahtasi ottelusta hyvää tulosta pitääkseen yllä asemansa sarjan kärkikolmikossa.

Gnistan tuli otteluun päättäväisesti ja ottelun ensimmäinen nelivitonen oli enemmän tai vähemmän keltapaitojen hallinnassa. Keltapaitojen vahva prässi tuotti vaikeuksia vihreäpaitojen pelinrakentelulle ja samalla Gnistanin oma hyökkäyspeli soljui todella vaivattoman näköisesti. Ilves kuitenkin puolusti omaa rangaistusaluettaan tiiviisti, joten useat lupaavalta näyttäneet hyökkäysaihiot päättyivät tuloksettomina.

Puoliajan viimeisen vitosen aikana Gnistan oli kahteen otteeseen lähellä avausmaalia. Ensin hienosti juonitun syöttökuvion päätteeksi Saku Heiskanen murtautui laukaisupaikkaan boxin kaarelle ja laukoi vasurillaan, mutta pallo painui ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Gnistanille tuomittiin vapaapotku aivan rangaistusalueen tuntumasta, mutta hyvin maalillaan sijoittunut Otso Virtanen torjui Roman Eremenkon liian keskelle suuntautuneen laukauksen.

Puoliajalle siirryttiin 0-0 lukemissa.

Toisella puoliajalla Ilves alkoi löytää keinoja Gnistanin vahvan prässin purkamiseksi, joten ottelu hieman tasoittui.

Gnistan tarrasi voiton syrjään kiinni ottelun vanhennuttua tunnin verran. Saku Heiskanen murtautui jälleen sähäkästi laukaisupaikkaan ja laukoi pallon vasurillaan tarkasti takanurkkaan ottelun avausmaalin.

Ilves oli lähellä pilata kotiyleisön juhlatunnelman vain muutamaa minuuttia myöhemmin, kun kulmapotkusta Adeleke Akyniemi pääsi läheltä laukomaan, mutta AJ Marcuccin huikea reaktiotorjunta piti Gnistanin johdossa.

Tappioasemassa Ilves oli kuitenkin löytänyt peliinsä uuden vaihteen ja tasoitus oli lähellä jälleen kymmenisen minuuttia myöhemmin, kun Akyniemi vapautti Jorginhon läpiajoon, mutta loistavasti tilanteen pelannut Elias Äijälä ehätti hätiin pakottaen Jorginhon hätäiseen ratkaisuun, pallo taivaan tuuliin ja Gnistanin johtoasema säilyi.

Ottelun 76. minuutilla vieraat kuitenkin lopulta saivat jahtaamansa tasoitusosuman, kun jo muutamaan otteeseen vaarallisuuttaan väläytellyt Akyniemi murtautui kulmapotkun päätteeksi laukaisupaikkaan ja laukoi pallon Marcuccin käsien kautta verkkoon.

Gnistan ei takaiskusta masentunut ja toivoa mestaruussarjasta piti yllä myös HJK:n kahden maalin johtoasema VPS:aa vastaan.

Ottelun viimeisen vartin aikana Kipinä painoi herkeämättä päälle johtoasemaa jahdaten. Vertti Hännisellä ja Joakim Latosella oli paikkansa johtomaaliin, mutta hyvän ottelun maalillaan pelannut Otso Virtanen torjui tilanteet.

Yliajalla pääsi vielä Benjamin Tatar laukomaan rangaistusalueen ulkopuolelta, mutta Virtanen toimi jälleen kerran kotijoukkueen ilonpilaajana torjuen tilanteen.