SJK kaatoi Interin jännitysnäytelmässä
OmaSp Stadionilla nähtiin lauantaina erittäin tapahtumarikas Suomen Cupin puolivälierä, jossa SJK lopulta voitti FC Interin Facundo Guichónin komealla tsippimaalilla luvuin 3-2.
FC Inter hallitsi ottelun alkua ja loi erinomaisen maalipaikan vartin kohdalla. Timo Furuholm syötti Henri Lehtosen nokikkain Mihkel Aksalun kanssa, mutta Aksalu torjui komeasti.
23. minuutilla Facundo Guichon taisteli pallon itselleen ja syötti Aristote Mbomalle. "Totti" jatkoi Billy Ionsille hyvään paikkaan, mutta Interin Alan Henrique ehti viime hetkellä väliin. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Totti syötti oikealta boksin rajalle Johannes Laaksoselle, jonka sijoitus meni vain hieman ohi maalin. Vähän myöhemmin Billy Ions pääsi laukomaan Mboman syötöstä, mutta laukaus jäi heppoiseksi.
SJK siirtyi ottelussa johtoon 37. minuutilla. Aristote Mboma voitti pallon Billy Ionsille, joka eteni boksiin asti ja laukoi pallon tyylikkäästi takakulmaan.
Inter loi vielä ensimmäisen puoliajan lopulla kovan hässäkän SJK:n maalille, mutta SJK:n puolustus kesti ja tauolle mentiin kotijoukkueen 1-0-johdossa.
Diego Bardanca sai pallosta iskun päähänsä toisen puoliajan alussa ja joutui kentän sivuun, samassa tilanteessa Inter sai kulmapotkun. SJK sai purettua hetkellisesti, mutta tilanne jatkui. Diego Bardancan puuttumista ei paikattu ja Marc Vales joutui menemään pääpallotilanteeseen yksin kolmea Interin pelaajaa vastaan. Hässäkän päätteeksi pallo tuli Alan Henriquelle, jonka laukaus kimposi SJK-pelaajasta maaliin.
Johannes Laaksonen laukoi pari minuuttia Interin tasoituksen jälkeen kovan kaukolaukauksen, mutta veto leijaili hieman yli maalin. Matti Klinga pelasi Billy Ionsille hyvän maalipaikan reilun tunnin kohdalla, mutta Moisanderin torjunta piti pelin tasatilanteessa. Jatkotilanteesta Timo Tahvanainen pääsi keskittämään vasemmalta takatolpalle Aristote Mbomalle, joka ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa.
Inter siirtyi ottelussa johtoon 66. minuutilla. Niko Markkula keskitti oikealta laidalta ja Timo Furuholm ohjasi maalin edestä taidokkaasti ohi Mihkel Aksalun.
SJK ei kuitenkaan luovuttanut, vaan tasoitus syntyi heti neljä minuuttia myöhemmin. Pallo pelattiin boksiin Billy Ionsille. Ions pääsi kääntymään ja laukoi, Henrik Moisander torjui eteensä, ja Aristote Mboma laukoi paluupallosen maaliin.
Ottelun ratkaisu nähtiin 81. minuutilla. Facundo Guichon ryöväsi pallon Kosta Manevilta, karkasi läpiajoon ja zippasi pallon tyylitellen yli Moisanderin.
Kotijoukkueen puolustus kesti lopussa, ja SJK eteni Suomen cupin välieriin.