AC Oulu FC Haka FC Inter FF Jaro Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK VPS
vko.17 // 29.4.2021

​"Kehittämisen kannalta elintärkeää" – KTP:n ehdoton tavoite säilyttää Veikkausliigapaikka

​"Kehittämisen kannalta elintärkeää" – KTP:n ehdoton tavoite säilyttää Veikkausliigapaikka

Toimitusjohtaja Tomi Tolsa odottaa yleisön pääsyä katsomoihin. (Kuva: Matti Järvinen / KTP)

KTP nähdään Veikkausliigassa kaudella 2021 ensi kertaa sitten kauden 2015 ja kotkalaiset ovat palanneet jäädäkseen.

KTP:n toimitusjohtajana ensimmäistä vuottaan toimiva Tomi Tolsa ei kiertele arvioidessaan säilymisen merkitystä niin lyhyellä kuin pidemmälläkin tähtäimellä.

– Olisi urheilullisesti tärkeää päästä pois Ykkösen ja liigan välillä sahaamisesta. Sillä on myös taloudellista merkitystä, liigapaikan arvo on noin puoli miljoonaa, Tolsa sanoo Kymen Sanomille.

– Seuran ja joukkueen kehittämisen kannalta säilyminen olisi elintärkeää. Se on ensisijainen tavoite, ja sen jälkeen jokainen sijoitus ylöspäin on meille tietyllä tavalla mestaruus.

KTP elää muiden seurojen tavoin tarkan euron aikaa. Toimitusjohtajan mukaan haastavassakin tilanteessa kirstun pohjalta kaivetaan tarvittaessa lisärahoitusta joukkueen vahvistamiseen.

– Meidän pitää kauden edetessä tiukasti arvioida, millaisia satsauksia joukkueeseen kenties tarvitaan, ja kuinka paljon pystymme satsaamaan. Tulevat 3–6 viikkoa näyttävät suunnan. Liigapaikka on niin merkittävä asia, että meidän pitää olla valmis panostamaan, Tolsa sanoo.

– Koska oma pääoma on negatiivinen, meillä ei ole valtavaa riskinottokykyä. Mutta muutaman kymmenen tuhannen euron lisäinvestointi joukkueeseen on aika järkevä, kun sitä peilaa 500 000 euron liigapaikkaan.

Kysymyksiä herättää ennen kaikkea se kuinka pian ja miten yleisöä voidaan ottaa katsomoihin. Sinänsä alkuvuosi on Tolsan mukaan myynnin puolella sujunut lupaavasti, mutta rajoitusten jatkuminen toisi lisähaasteita.

Seura lähtee budjetoinnissa siitä, että ensimmäinen kotiottelu (7.5. Honkaa vastaan) pelataan tyhjälle areenalle. KTP:n alkukauden ohjelma on vieraspainotteinen, ja seuraava kotiottelu on vasta 10. kesäkuuta HIFK:ta vastaan.

– Toivottavasti silloin saamme ottaa yleisöä stadionille. Olen aika luottavaisin mielin, Tolsa sanoo.

Lähde: Kymen Sanomat
vko.06 // 10.2.2025
Lisää uutisia