HJK täydensi valmennusryhmäänsä - Mikael Forssell ja Edgar Reina tiimiin mukaan
Mikael Forssell ja Edgar Reina täydentävät HJK:n Veikkausliigajoukkueen valmennustiimiä alkavalla kaudella.
Kaksikko aloitti työnsä helmikuun alussa, ja tarkkasilmäiset bongasivatkin miehet jo viime viikolla Talin matseissa.
"Miklu" on Klubissa tuttu nimi niin pelaajana kuin valmentajana. Viime vuonna hän tuli ensimmäistä kertaa mukaan edustusjoukkueen valmentajaksi.
37-vuotias Edgar Reina on asunut Suomessa jo 15 vuotta ja puhuu sujuvaa suomea. Hän työskenteli Lahdessa eri seuroissa ja rooleissa yhdeksän vuoden ajan ennen kuin siirtyi Honkaan kaudelle 2023. Hongan seikkailu päättyi konkurssiin, mutta tuona vuonna Reinan ja Hongan urheilujohtajan Petri Vuorisen tiet ehtivät kohdata. Hongan kaaduttua Reina palasi FC Lahteen ja Vuorinen Vaasaan.
Nyt Reinakin on Klubissa – Vuorisen vahvasta suosituksesta. Espanjalaisen vastuulla on vastustajien sekä oman joukkueen pelaamisen analysointi. Hän toimii otteluissa katsomovalmentajana.
– Olen työskennellyt Suomessa monissa eri seuroissa ja eri positioissa. Nyt olen erittäin innoissani, että pääsen auttamaan HJK:ta kohti tavoitteitaan. Tehtäväni on auttaa pelaajia kehittymään ja etenkin videopalautteiden kautta ymmärtämään, mitä valmennus haluaa kentällä nähdä. Toisaalta autan muita valmentajia tuottamalla analyysejä heidän tuekseen. Eli pyrin tekemään kaikkien työstä ja elämästä helpompaa, Reina kertoo hymyillen.
HJK:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas toteaa olevansa valmennustiimiinsä "äärimmäisen tyytyväinen".
– Valmennuksen kesken on hyvä harmonia, ja kaikki uskaltavat tuoda näkemyksiään pöytään. Erittäin vahvaa osaamista löytyy niin laji- kuin fysiikkavalmentamisen puolella.
"Toke" kertoo, että hyökkäyspään pelaajien koulimisen lisäksi Forssellin yhdeksi vastuualueeksi tulee, yhdessä Reinan kanssa, joukkueen erikoistilannepelaamisen kehittäminen.
– Maalivahtivalmentaja Ville Wallén puolestaan osallistuu aiempaa vahvemmin myös pelin avaamisen ja boksin puolustamisen suunnitteluun.
Urheilujohtaja Petri Vuorinen on hänkin tyytyväinen taustakokoonpanoon.
– Olen päässyt tänä vuonna seuraamaan valmennuksen työskentelyä tiiviisti ja läheltä niin Talissa kuin Turkissa. Työskentely on ollut tosi yhtenäistä, ja valmennuksella on hyvin samanlainen näkemys asioista. Kokonaan uudenlaisena vahvistuksena porukassa on vielä Head of Sports Science Risto-Matti Toivonen, joten puitteet ovat kunnossa.