"Aiomme näyttää taistelutahtomme" - Interillä vielä tavoitteita loppukaudelle
FC Interin tappioputki kasvoi sunnuntaina neljään otteluun, kun Kuopion Palloseura oli liian vahva kotonaan.
Sarjakakkonen vei ottelun nimiinsä maalilukemin 2-0, eikä turkulaisryhmä pystynyt haastamaan keltapaitoja tuloksellisesti täydestä pistepotista.
Interin päävalmentaja Ramiro Muñoz kertoi kommenttinsa ottelun päätyttyä. Hän uskoo vahvasti, että Inter näyttää vielä kyntensä jäljellä olevissa otteluissa.
– Oikeastaan sama tarina kuin edellisissä otteluissa. Hyökkäsimme ja puolustimme laadukkaasti Top3-joukkuetta vastaan, mutta he pääsivät rankaisemaan parista virheestämme. Pelasimme kollektiivisesti hyvän ottelun ja loimme tarpeeksi maalipaikkoja hyökkäyspäähän, mutta jälleen kerran tehokkuus puuttui, Muñoz harmitteli.
Katse Muñozilla on jo tulevassa ja ennen kaikkea Eurolopputurnauksessa.
– Joka tapauksessa meidän "uusi prosessimme" on nyt tehty. Harmiksemme emme saaneet takaisinmaksua tulosten muodossa meidän kehittymisestämme. Pelaajat ovat silti todella valmiita kohtaamaan kilpailijamme ja me aiomme näyttää vielä, kuinka hyvä joukkue olemme. Kaikki 21 kunnossa olevaa pelaajaa pääsivät näyttämään minulle tasonsa meidän uudessa pelimallissa.
- Nyt ne pelaajat, jotka soveltuivat parhaiten, tulevat pelaamaan. Aiomme näyttää taistelutahtomme ja identiteettimme ja pelaamme nyt 100-prosenttisesti tuloksesta, valmentaja jatkoi uskoa täynnä.