Huuhkajilla haastava valmistautuminen Pohjois-Makedonia -otteluun - "Haemme hyvää tulosta"
Huuhkajat kohtaa Pohjois-Makedonian torstaina Skopjessa. Suomi on leireillyt Skopjessa maanantaista lähtien.
Valmistautuminen torstain otteluun on ollut päävalmentaja Markku Kanervan mukaan poikkeuksellisen haastavaa. Loukkaantumiset ja muut estymiset tekivät jo joukkueen kokoamisesta vaikean.
– On ollut yksi valmentajaurani haastavimmista valmistautumisista, jos ajatellaan joukkueen kokoamista. Yksi syy siihen on se, että emme ole MM-kisajoukkue ja nämä eivät ole kansainvälisiä pelipäiviä. Muun muassa Richard Jensen olisi tullut joukkueeseen, mutta hänen seurajoukkueensa peli oli siirretty tälle viikolle ja seura ei päästänyt häntä tulemaan, Kanerva kertoi keskiviikkona medialle.
Loukkaantumisilta ja vaivoilta ei olla myöskään vältytty Pohjois-Makedoniassa. Usean pelaajan pelikunto oli kysymysmerkki vielä ottelun aattona.
– Täällä on ollut pieniä vaivoja. Tuomas Ollilalla on ollut vähän flunssaa, mutta hän harjoitteli kyllä tänään. Valitettavasti Kaan Kairinen on vähän vatsataudissa ja Leo Väisäsellä nivunen vaivaa hieman. Meillä on kuitenkin riittävästi hyviä pelaajia siihen, että saamme huomenna hyvän pelin aikaan, Kanerva sanoi.
Huuhkajien matkassa on peräti viisi mahdollista A-maajoukkuedebytanttia: Arttu Hoskonen, Diogo Tomas, Tuomas Ollila, Niilo Mäenpää ja Anssi Suhonen. Kanervn mukaan näyttöpaikkoja on luvassa reilusti.
– Ajatuksena on antaa peliminuutteja uusille pelaajille ja vähemmän pelanneille. Mutta se ei poissulje sitä, että lähdemme hakemaan hyvää tulosta.
Suomi ja Pohjois-Makedonia ovat kohdanneet aiemmin viisi kertaa. Suomi on voittanut otteluista kolme, yksi on päättynyt tasapeliin ja yksi Pohjois-Makedonian voittoon. Torstain kotijoukkue teki keväällä jättiyllätyksen, kun se tiputti Italian MM-jatkokarsinnoissa.
– Pohjois-Makedonia on hyvä joukkue. Puolustuspelimme joutuu varmaan tietynlaiseen puntariin. Pohjois-Makedonialla on yksilötaitoa, vauhtia ja fysiikkaa, mutta sieltä löytyy myös heikkouksia, joita pyrimme hyödyntämään.
- Toivottavasti kenttä saadaan sellaiseen kuntoon, että se mahdollistaa sen sujuvan syöttöpelin, joka on hyökkäyksissämme aika oleellista, Kanerva viittasi ottelustadionin syksyiseen kuntoon, minkä takia kumpikaan joukkue ei keskiviikkona harjoitellut siellä.
Ottelu National Arena Todor Proeskilla alkaa torstaina kello 19.00.