AC Oulu FC Haka FC Inter FF Jaro Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK VPS
vko.03 // 26.1.2025

Jaro vahvisti puolustustaan - Oliver Kangaslahti sopimukseen

Jaro vahvisti puolustustaan - Oliver Kangaslahti sopimukseen

Oliver Kangaslahdella on Veikkausliigakokemustakin HIFK:sta. (Kuva: Juha Tamminen)

FF Jaron testissä jo hieman pitempään ollut Oliver Kangaslahti on solminut punapaitojen kanssa kauden 2025 kattavan pelaajasopimuksen.

Kangaslahti on 188-senttinen ja 24-vuotias keskuspuolustaja, joka pelasi viime kauden FC Interin akatemiajoukkueessa Kakkosta. Hän teki Kakkosessa viime kaudella topparille komean maalimäärän, kun hän osui peräti yhdeksän kertaa maalipuiden väliin.

Kangaslahdella on kokemusta myös korkeammilta sarjatasoilta, sillä hän on pelannut yhteensä 26 ottelua toisella sarjatasolla Suomessa MP:n ja AC Kajaanin riveissä. Lisäksi hän on pelannut kuudessa Veikkausliigaottelussa HIFK:n paidassa kaudella 2022.

Kangaslahti kertoo tunnelman olevan korkealla sopimuksen varmistuttua.

– Tosi hyvät fiilikset on tulla Jaroon. Kaikki on vaikuttanut hyvältä tähän asti. Valmennus on hyvä ja minut on otettu hyvin otettu vastaan, Kangaslahti kehuu.

Topparilla on myös selvät tavoitteet alkavalle kaudelle.

– Haluan pysyä terveenä, päästä pelaamaan mahdollisimman paljon ja sillä tavalla auttaa joukkuetta. Annan kaikkeni tälle joukkueelle ja seuralle.

Kangaslahti otti alun perin itse yhteyttä Jaroon ja halusi tulla näyttämään osaamistaan. Hän kertoo selvät syyt siihen, miksi Jaro herätti hänen kiinnostuksensa.

– Yksi tärkeä syy oli tietenkin se, että Jaro nousi liigaan. Toinen syy oli valmennus, koska tiedän sen sopivan minulle. Sen lisäksi kaupunki on minulle tuttu, sillä äitini on täältä kotoisin ja tiedät että tämä on sopiva paikka minulle, hän taustoittaa.

Kangaslahti kuvaa itseään perinteiseksi keskuspuolustajaksi.

– Olen aggressiivinen, vahva. isokokoinen ja pelaan kovaa. Pystyn pelata molemmilla jaloilla. Pelaan täysillä joka hetkessä, Kangaslahti kuvaa itseään.

Lisää uutisia