FC Haka sai shokkihoitoa heti minuutin jälkeen – ”Tervetuloa isolle kentälle”
FC Haka avasi Veikkausliigakautensa Seinäjoen Jalkapallokerhon vieraana 1-2-tappiolla. Ottelun alku oli valkopaidoille pahin mahdollinen, sillä kotijoukkue aloitti maalinteon jo toisella peliminuutilla.
– Se oli sellainen alku, että tervetuloa isolle kentälle, tuskaili päävalmentaja Teemu Tainio ottelun jälkeen Hakan verkkosivujen mukaan.
Maali syntyi, kun Kingsley Ofori keskitti oikealta laidalta ja Jake Dunwoody pääsi iskemään pallon verkkoihin neljän Haka-pelaajan keskeltä.
– Ollaan kirottu koko kevät tätä, ettei ole päästy treenaamaan ulos isolle kentälle, niin tiedettiin, että tulee vaikeaa. Meidän eka jakso oli kaiken kaikkiaan vaisu, eikä oikein saatu omaa peliä käyntiin, Tainio harmitteli.
Koskilaisten peli kuitenkin parani ottelun edetessä ja maali roikkui jo pitkään ilmassa. Muun muassa Juan Lescano taikoi itselleen paikan ensimmäisen jakson lopulla, mutta miehen laukaus osui harmittavasti vain tolppaan.
Toisella jaksolla palkinto tuli nopeasti. Nyt Lescano oli keskittämässä oikealta, Ryan Mahuta tuli takaa vauhdilla keskitykseen ja laukoi pallon näyttävästi maaliin kolmen SJK-pelaajan keskeltä 53. minuutilla. Maali oli Mahutan uran ensimmäinen Veikkausliigaosuma.
Hakan ilo oli kuitenkin lyhytaikainen Oforin iskiessä voittomaaliksi jääneen 2-1-osuman. Tämäkin maali lähti liikkeelle hyvästä keskityksestä, kun tällä kertaa vasemmalta laidalta pallon maalille lähetti Murilo. Eero-Matti Auvinen sai päänsä väliin, mutta pallo putosi taka-alueella Oforille, joka laukoi pallon voimalla ohi Aatu Hakalan ja Fallou Ndiayen jalan kautta maaliin.
– Toiselle jaksolle vähän parannettiin.
– Mutta kyllä se niin on, että jos päästät kaksi, niin kyllä se on vaikea peliä voittaa, Tainio manasi.
Enempää osumia ei ottelussa siis nähty ja näin Haka joutui kotimatkalle tyhjin käsin. Harmistunut Tainio käänsi jo katseita tulevaan ja oli tyytyväinen paristakin eri syystä siihen, että seuraavana odottavaan AC Oulu -kotiotteluun on vielä yhdeksän yötä aikaa.
– Nyt päästään treenaamaan viikko täysimittaisella kotikentällä ja lisäksi sairastuvalta palanneet pelaajat saadaan täyteen pelikuntoon, niin Oulua vastaan tulee varmasti olemaan erinäköistä.
– Haluan kuitenkin nostaa pelaajille hattua, sillä ovat jaksaneet kaikesta huolimatta tsempata tosi hienosti, Tainio toteaa lopuksi.