KTP-luotsi Leppälahti antoi tunnustuksen vastustajalle: "Kyllä Lahti oli parempi tänään"
Seitsemännen ottelunsa kuluvan kauden Veikkausliigassa pelannut KTP pystyi avaamaan vieraspistetilinsä Lahdessa lauantaina, kun vasta viidennettä kertaa tositoimissa ollut FC Lahti ja vihreävalkoiset päätyivät 0-0-tasapeliin.
FC Lahti oli ottelussa hallitsevampi osapuoli ja KTP ei saanut ennen taukoa yhtään vetoa lahtelaismaalia kohti.
- Olimme ensimmäisellä jaksolla heikkoja, varsinkin intensiteettimme liikkua oli heikko. Riistojen jälkeen potkimme ja tökimme palloa, KTP:n päävalmentaja Jussi Leppälahti sanoi.
myös toinen jakso kulki isäntien hallinnassa, mutta kuparista kumpikaan ei saanut rikki.
- Toisella jaksolla olimme himpun verran parempia pallon kanssa, ja liikkeemme parani hieman. Siksi saimme uhkaa luotua vähän enemmän.
- Kyllä Lahti oli parempi tänään, mutta onneksi uhrauduimme omassa boksissamme ja saimme pisteen mukaan. Otetaan se ja kehitetään peliä seuraavaa kamppailua kohti, Leppälahti jutteli.
Kotkalaisten sankariksi nousi avausjaksolla rangaistuspotkun torjunut ja pariin muuhunkin huippupelastukseen venynyt maalivahti Rasmus Leislahti.
- Ei siinä rankkarissa mitään sen kummoisempaa ollut. Koetin pysyä mahdollisimman isona ja onhan se tavallaan ihan arpapeliä, kun ei voi tietää, että mihin laukoja vetää, mutta tällä kertaa onnistuin aavistamaan oikein ja pallo jäi kiinni, Leislahti kertasi rankkaritorjuntaansa.