HJK tiukassa paikassa keskiviikkona - niukka etumatka alla haastamaan Moldea
HJK:lla on edessään suurten mahdollisuuksien ilta. Joukkue matkusti tiistaina Norjan Moldeen, josta on matkaa Mestarien liigan kolmannelle karsintakierrokselle lyhimmillään enää 90 minuuttia.
Klubi voitti viime viikolla avausosan Töölössä 1–0, joten niukka etumatka on olemassa. HJK-kannattajia odotetaan paikan päälle noin paria kymmentä.
HJK on osallistunut historiansa aikana tämä vuosi mukaan lukien 23 kertaa Mestarien liigan tai sitä edeltäneen Euroopan Cupin karsintoihin. Toistaiseksi joukkue on kyennyt voittamaan kilpailussa kaksi perättäistä karsintakierrosta vain kerran – kaudella 1998, jolloin Klubi nähtiin Mestarien liigan lohkovaiheessa. Nyt olisi mahdollisuus toistaa kesän 1998 temppu, vaikka tänä päivänä kahdella voitetulla karsintakierroksella ei vielä lohkovaiheen paikkaa irtoakaan.
Helppoa se ei varmasti tule olemaan. Molde lähtee otteluun suurena ennakkosuosikkina, eikä se ole hävinnyt kotonaan huhtikuun jälkeen. Tällä hetkellä Molden kotivoittojen putki on jo kahdeksan ottelun mittainen.
Molemmat joukkueet pelasivat lauantaina vierasottelun kotimaansa sarjassa, joten lepoetua ei otteluohjelman puolesta kummallakaan ole. Molde kierrätti tosin sarjapelissään huomattavasti Klubia enemmän: vain neljä kenttäpelaajaa avasi viikon molemmat ottelut. Klubin vastaava lukema oli kahdeksan.
Sekä HJK että Molde raapivat otteluistaan yhden maalin voitot. Klubi nousi upeasti takaa-ajoasemasta rinnalle ja ohi Veikkausliigaa johtaneen SJK:n vieraana, Molde puolestaan otti 1–0-rutiinivoiton sarjataulukon tyvipään Stabaekista.
Huomisesta ottelusta ovat loukkaantumisten vuoksi sivussa Aleksi Paananen, Matti Peltola, Valtteri Moren, Oliver Pettersson sekä Dejan Iliev, jonka kausi on Morenin tavoin valitettavasti ohi. Lisäksi tuore hankinta Kristopher Da Graca ei ole edustuskelpoinen Molde-otteluparissa.
Ottelu Moldessa alkaa kello 20.00 Suomen aikaa. HJK TV näyttää ottelun suorana ja suomeksi selostettuna hintaan 9,99e. Lähetyksen selostaa Velja Engström. Lähetys näytetään myös Bolt Arenan ravintolassa, joten tervetuloa viettämään euroiltaa Boltille! Lue lisää täältä.