"Odottavat fiilikset" - AC Oulu avaa otteluvuotensa lauantaina Jaroa vastaan
Laivastonsiniset tekevät vuoden 2025 ensiesiintymisensä, kun AC Oulu kohtaa FF Jaron harjoitusottelussa lauantaina.
Oululaiset starttaavat tämän vuoden sopivasti uudistuneella ryhmällä, jossa on pohjoisen paluumuuttajia sekä kotiinpaluun tehnyttä osastoa. Joukkueen rakennus on edelleen kesken ja uusia vahvistuksia etsitään vielä parille pelipaikalle. Uusin vahvistus Sierra Leonesta kotoisin olevan Abu Dumbuya ei ole vielä saapunut Suomeen paperibyrokratian vuoksi, joten hänen edesottamuksiaan päästään näkemään vasta Liigacupissa.
FF Jaro nousi Veikkausliigaan viime kauden päätteeksi pudottamalla FC Lahden ja lähtee tähän kauteen sarjanousijan asemassa. Edellisen kerran pietarsaarelaiset pelasivat veikkausliigassa vuonna 2015. Vastustajan riveistä löytyy myös kaksi AC Oululle tuttua nimeä. Sekä Sergei Eremenko että Severi Kähkönen edustivat AC Oulua kesällä 2021.
Vuoden ensimmäisestä harjoitusmatsista alkaa oman pelin valmistaminen kohti huhtikuussa alkavaa Veikkausliigaa. Molemmat joukkueet ovat kehitysvaiheessa, joten mitään ennakkoarvioita on vaikea rakentaa. Varmasti lopputulosta tärkeämpää on kummassakin porukassa saada kehitettyä joukkueen pelaamista, vaikka voitto maistuu varmasti aina.
- Vaikka kyseessä on harjoituspeli, niin tämä on minulle ensimmäinen 'kunnon' peli ACO:n paita päällä vuoden 2015 jälkeen. Odottavat fiilikset ja harvoin harjoitusottelu saa aikaan näin innostuneita fiiliksiä. Tässä se konkretisoituu, että nyt avataan uusi kausi ja valmistautuminen alkaa myös pelin osalta. Mukava päästä juoksemaan myös itse otteluissa eikä vaan kenttää päästä päähän treenien yhteydessä.
- Odotan meidän voittoa, vauhdikasta peliä meidän osalta ja sitä, että treeneissä harjoitellut asiat pystyttäisiin heti ensimmäisestä pelistä lähtien siirtämään otteluihin. Jätkät on hirveässä fyysisessä tikissä vuodenaikaan nähden ja kirmaa treeneissä kuin nuoret varsat kevätlaitumella. Meillä on laaja rinki ja paljon pelaajia käytettävissä, niin sitä kautta täytyy pystyä pitämään koko pelin ajan tempo korkealla. Kentällä pitää myös näkyä se, että me ollaan vakiintunut liigajoukkue ja Jaro on sarjanousija Laivastonsinisiin paluun tehnyt Matias Ojala ennakoi.
Samalla Ojala odottaa Jarosta hyvää vastusta vuoden alkajaisiksi.
- Ymmärtääkseni heillä on jonkin verran testipelaajia tällä hetkellä, joten näyttöhalut ovat heillä tietenkin tapissa. Varmasti myös viime kaudella mukana olleet pelaajat haluaa osoittaa, että he pystyvät pärjäämään liigajoukkuetta vastaan.
- Ei tule olemaan helppo peli meille ja hienoa meidän kannalta päästä mittaamaan taso heti liigajoukkuetta vastaan. Näen myös hyvänä asiana, että Jaron tämän kauden pelitavasta mulla ei ainakaan vielä ole mitään hajua, joten joudutaan varmasti pelin aikana mukautumaan muuttuviin tilanteisiin ja erilaisiin systeemeihin, Ojala miettii.
Ottelu pelataan Garam Masala Areenalla kello 15.30, ja hallin ovet avautuvat yleisölle kello 15.00. Otteluun pääsee rajallisen yleisömäärän (100 henkilöä) vuoksi vain Plussa- ja VIP-kausikortin haltijat. Paikan päälle pääsemättömät AC Oulun kannattajat voivat seurata ottelua suorana Kalevan verkkosivuilta, mikäli ovat lehden tilaajia.