AC Oulu FC Haka FC Inter FF Jaro Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK VPS
vko.31 // 2.8.2023

Juho Lehtiranta tarttui tilaisuuteensa KTP:ssa - jatkosopimus nyt solmittuna

Juho Lehtiranta tarttui tilaisuuteensa KTP:ssa - jatkosopimus nyt solmittuna

Juho Lehtiranta on kotiutunut hyvin topparin tontillekin. (Kuva: Juha Tamminen)

Helsingin Jalkapalloklubin reservijoukkue Klubi 04:stä KTP:n riveihin ennen Ykkösen mestaruuteen päättyneen kauden 2022 alkua siirtynyt Juho Lehtiranta on raitapaitojen tuorein jatkosopimuksen tehnyt pelaaja.

Lehtirannan tuore, uusi sopimus on mallia 1+1 vuotta ja maistuu puolustajalle.

- Totta kai on hyvät fiilikset, kun saatiin sopimus allekirjoitettua.

- Hieno nähdä, että seura osoittaa luottamusta itseäni kohtaan, kun halusivat jo tässä vaiheessa tarjota uutta sopimusta, Lehtiranta iloitsee.

Toisen epäonni on joskus toisen onni. Sen sai Lehtirantakin kokea.

- Juho on koko ajan harjoitellut hyvin, mutta hän pääsi vähän kuin varkain oikeaksi toppariksi sen jälkeen, kun Nurmos (Lassi) loukkaantui, KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko toteaa.

Lehtiranta teki hommansa niin hyvin, että se palkittiin jatkosopimuksella, sillä hänen tultua puolustuslinjaan KTP pelasi seuraavat kolme ottelua (FC Lahti, IFK Mariehamn ja Ilves) päästämättä maaliakaan.

- Vaikka Juho on wingback koulutukseltaan, hän pystyy pelaamaan molemmilla pelipaikoilla. Nopeasti tuli selville, että haluamme pitää hänet. Juho on pallollisesti hyvä, ja häntä on haastavaa ohittaa 1vs1 -tilanteissa, Ikävalko sanoo.

20-vuotias pelaaja jatkaa näin KTP:n tuttua sopimuspolitiikkaa.

- Haluamme nuoria, eteenpäin meneviä kavereita, "Nitti" painottaa.

Lehtiranta on tällä kaudella onnistunut avaamaan maalitilinsäkin Veikkausliigatasolla, kun hän osui Hakan verkkoon Valkeakoskella. Veikkausliigaotteluita tilille on kertynyt toistaiseksi yhdeksän.

Lisää uutisia