"Yhä parempia olosuhteita ja parempaa valmennusta" - HJK panostaa selkeän strategian mukaisesti
HJK Oy:n puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen vetää yhteen tilannetta muun muassa Klubin vakaasta taloudesta, tulevaisuuden tavoitteista sekä Klubin vahvasta kotimaisuusasteesta tällä kaudella.
Lyytikäinen oli vieraana HJK TV:n jo perinteisessä syyshaastattelussa ja nosti ennen kaikkea esille nykyjoukkueen kovan kotimaisuusaseteen.
– Kyllä se (omien kasvattien ja suomalaisten määrä) ilahduttaa! Toivoisin, että meillä olisi erittäin hyviä ulkomaalaispelaajia niillä resursseilla, joita meillä on käytettävissä. Mutta ensisijaisesti tietysti on hienoa, että on kotimaisia pelaajia ja vielä omia kasvatteja. Joukkueen tämänvuotinen rakenne on tässä suhteessa erittäin hyvä, Lyytikäinen sanoo.
– Se, että ollaan saatu kehitettyä Casper Terhon ja Santeri Väänäsen kaltaisia pelaajia omista junioreista maailmalle, ja Matti Peltola on varmaan seuraava, niin kyllä mä hirvittävän onnellinen olen joka kerta, kun näen Masan HJK:n paidassa kentällä. Ja todennäköisesti olen yhtä onnellinen, kun näen hänet jonkin eurooppalaisen pääsarjan joukkueessa – todennäköisesti jo ensi vuonna. Ja odotan tietysti sitä seuraavaa "Masaa", joka pystytään tuomaan edustusjoukkueeseen.
HJK on tehnyt viime vuosina hyvää taloudellista tulosta.
– Ajattelen niin, että HJK:n linja ei ole panostaa kertarysäyksiä esimerkiksi edustusjoukkueeseen. Meillä on tietty strategia, joka on pitkäjänteinen toiminnan kehittäminen, johon liittyy esimerkiksi pelaajabudjetin kohtuullinen nostaminen vuodesta toiseen niin pitkään kuin se on mahdollista.
– Ja toisaalta on selvää, että vaikka me sijoitettaisiin puoli miljoonaa kerralla lisää pelaajapalkkoihin, se ei juurikaan nostaisi meitä ruokintaketjussa, jossa pelaajat viedään ensin isoihin, sitten keskikokoisiin maihin ja sitten tänne ketjun loppupäähän.
Lyytikäinen painottaa laaja-alaista panostusta joukkueisiin ja pelaajiin.
– Ensisijainen tavoite on investoida ja kehittää HJK:n omaa akatemiaa ja niitä pelaajia, joita tänne meidän varoilla saadaan, tarjota heille yhä parempia olosuhteita ja parempaa valmennusta. Eli investoidaan varoja niihin, kuten tuoreimpana esimerkkinä Pajamäen kentän olosuhteisiin, jotta akatemialla on paremmat olosuhteet.
- Ja haluamme varmistaa, että olemme vähintäänkin erittäin kilpailukykyisiä voittamaan jatkuvasti Veikkausliiga ja samalla nostetaan todennäköisyyksiä, että pääsemme lohkovaiheisiin Euroopassa. Ja edelleen, että lohkoissa pärjättäisiin vähän paremmin.