Viime hetken tappio söi Interiä – "Totta kai ollaan pettyneitä"
FC Inter jäi niukasti kakkoseksi KuPS:lle lauantain "rangaistuspotkukilpailussa" Veritas Stadionilla.
Inter sai ottelussa kaksi rangaistuspotkua, mutta KuPS-maalivahti Johannes Kreidl veti molemmissa pidemmän korren. Vastaavasti KuPS:n Axel Vidjeskog ei pilkulta ottelun lisäajalla erehtynyt ja KuPS vei ottelun 0-1
- Totta kai ollaan pettyneitä lopputulokseen. Mokataan kaksi pilkkua itse ja kaveri sitten tekee lopussa omastaan, Interin päävalmentaja Jarkko Wiss totesi.
Hyvääkin "Jallu" Interin esityksestä lauantaina löysi.
- Pelin trendi oli meillä nouseva ja osoitettiin, että pystymme pelaamaan ihan tasaväkisesti liigan kärkijoukkueita vastaan. Meillä oli avauksessa joukkue, jolla kaikilla on sopimus myös ensi kaudeksi, joten sikäli ihan hyvältä näyttää.
- KuPS:lla on paljon isokokoisia pelaajia ja siihen nähden meidän puolustajamme puolusti hyvin ja uhrautuvasti boksia. Siihen olen tyytyväinen.
Mestaruussarjaa on jäljellä vielä kolme ottelua ja Interillä on sen jälkeen edessä vielä Eurolopputurnaus.
- Ihan luottavaisena eteenpäin. Meillä on hyvä pelaajatilanne ja ajatuksena on, että saadaan vähän laajemmalle ryhmälle pelejä alle. Jos mennään päätyyn asti Eurolopputurnauksessa, niin siinä tulee otteluita aika tiiviillä tahdilla.