AC Oulu FC Haka FC Inter FF Jaro Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK VPS
vko.46 // 19.11.2023

"Tavoitteena saada KTP sinne minne se kuuluu" - Kotkassa tähytään nousuun uuden valmentajakaksikon voimin

"Tavoitteena saada KTP sinne minne se kuuluu" - Kotkassa tähytään nousuun uuden valmentajakaksikon voimin

Kuva: Mikko Mäkelä

Kauden päätteeksi Ykkösliigaan pudonnut KTP lähtee tavoittelemaan paluuta Veikkausliigaan uusin voimin.

KTP tiedotti viikolla ensi kauden valmentajasopimuksista. Miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi nousee jo kahtena aiempana kautena valmennustiimiin kuulunut Jonas Nyholm. Kakkosvalmentajaksi on valittu Christian Sund, joka on toiminut viimeisten vuosien aikana Kokkolan Pallo-Veikkojen päävalmentajana. Molempien valmentajien sopimukset ovat mallia 1+1 vuotta.

KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko kertoo halunneensa antaa Nyholmille aidon mahdollisuuden, sillä kahden aiemman vuoden aikana tämä on ennättänyt näyttää kyntensä ja osaamisensa valmentajana.

– Nyholm nousee nyt isoon pestiin. Hänellä on todella hyviä ajatuksia jalkapallon suhteen. Uskomme, että nyt palaamme sille tielle, millä olimme Jussin (Leppälahti) ensimmäisellä kaudella. Sund tuo Nyholmille kokemusta ja saamiemme tietojen mukaan Sund on erinomainen ennen kaikkea valmentamaan kentällä. Sundilla on hyvä näkemys jalkapallosta ja uskon heidän täydentäväntoisiaan, Ikävalko kertoo.

Ikävalko näkee tuoreen valmennuskaksikon olevan oikeat henkilöt johtamaan KTP:tä eteenpäin.

– Uskon, että tässä on kaksikko, joka pystyy kehittämään pelaajia ja viemään pelaamistamme eteenpäin. Valmentajat rakentavat joukkueelle selkeän pelitavan, jota lähdetään noudattamaan ja siten menestymään ensi kauden sarjassa. Meillä oli muutama vaihtoehto kotimaasta ja ulkomailta, mutta uskon, että Jonas on oikea valinta johtamaan joukkuetta. Häneltä ei löydy liiaksi päävalmentajakokemusta, mutta kahden vuoden aikana hän kasvanut tähän tehtävään, urheilutoimenjohtaja sanoo.

Ikävalko kuvailee tuoretta päävalmentajaa kunnianhimoiseksi valmentajaksi, jolla on selkeä visio siitä, miten jalkapalloa tulisi pelata.

– Meidän tehtävämme on tarjota hänelle tarvittavat työkalut ja antaa tukea, jotta hän voisi työssään onnistua. Tavoitteena on saada KTP nousemaan sinne, minne se kuuluu eli Veikkausliigaan. Luotamme, että tämä on seuraavien vuosien valmennuskaksikko, jonka avulla pystymme nousemaan ja liigassa myös pysymään, Ikävalko toteaa.

Lisää uutisia