Gnistanin toimitusjohtaja Ilkka Vanala HS:lle: "Toivotaan vähälumista ja leutoa talvea"
Gnistanin syksy oli Mustapekka Areenan katsomon heinäkuisen tulipalon jälkeen melkoista myllerrystä.
Pelillisesti Gnistan selvitti kauden komeasti ja ratkaisuja myös kentän ulkopuolisiin vaikeuksiin löytyi eri tavoin. Työ kuitenkin jatkuu.
- Siihen nähden missä kesällä oltiin, tilanne on hyvä. Ensi kautta kohti mennään kovaa vauhtia, mutta toki työtä on paljon. Seuraavat neljä kuukautta ovat taatusti kiireisiä, jos olivat neljä edellistäkin, Gnistanin toimitusjohtaja Ilkka Vanala totesi IS Urheilulle.
Vanala viittaa ennen muuta Mustapekka Areenan rakennusprojektiin. Uusi alusta on jo asennettu ja edessä on sen testaaminen keväällä. Samoin valot nousevat vielä ennen vuodenvaihdetta, mutta uuden väliaikaisen katsomon rakentaminen on pitkälti sään armoilla.
- Toivotaan mahdollisimman vähälumista ja lauhaa talvea. Suomessa näitä talven rakennusolosuhteita joutuu aina hieman jännittämään, Vanala toteaa.
Ennen Veikkausliigakauden alkua Gnistan ei kotistadionilleen kuitenkaan pääse harjoittelemaan tai pelaamaan.
- Urheilullisten tavoitteiden kannalta pääsemme uuteen kotiimme harmillisen myöhään. Se ei ole optimaalinen tilanne.