Virheet maksoivat EIF:lle – hallinnasta huolimatta 2-2-tasapeli KäPaa vastaan
EIF kohtasi perjantaina KäPan viimeisessä harjoitusottelussaan ennen Veikkausliigakauden alkua.
Hangossa pelattu ottelu päättyi numeroihin 2-2 (1-2), vaikka EIF oli pelillisesti läpi ottelun niskan päällä. Helpot virheet oman maalin edustalla ja hukattu rangaistuspotku kuitenkin kostautuivat tuloksellisesti.
Rangaistuspotkun aiemmin tolppaan laukonut Stanislav Efimov vei EIF:n johtoon, mutta Maximo Tolonen ja Miro Turunen käänsivät lukemat vieraille isäntien suosiollisella avustuksella.
Toisella jaksolla Efimov nosti EIF:n tasoihin, mutta enempiä osumia ottelussa ei nähty.
- Teimme paljon erittäin hyviä juttuja, mutta sen lisäksi muuta helppo virhe, joista vastustaja teki suoraan maalin. Niistä meidän on päästävä eroon tulevina viikkoina. Muuten pystyimme minusta puristamaan vastustajan todella ahtaalle, Alexander Leksell mietti.