Tulosten takaa: Unelmaduunista

Millainen on sun duuni? Käyttekö kimpassa suihkussa ja oletteko alasti yhdessä päivittäin työpaikalla? Täytyykö teidän työpaikalla maksaa sakkoja jos tulee myöhässä tai unohtaa jotain? Vietätkö kesälomasi marras-joulukuussa? Teetkö töitä melkein joka viikonloppu ja usein myös arki-iltaisin? Annetaanko teidän työpaikalla palaute ja ohjeet toisinaan huutaen? Taklaatteko kilpailijoita kirjaimellisesti? Onko sinulla oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan? Kerryttääkö työsi normaalisti eläkettä? Oletko vakuutettu ammattitautien varalle? Onko sinulla ollut mahdollisuus jäädä opintovapaalle ja nostaa aikuiskoulutustukea? Tehdäänkö teidän alalla pelkästään määräaikaisia pätkäsopimuksia? Teetkö töitä monopolialalla? Onko työpaikan vaihtaminen alallasi mahdollista vain tiettyjen siirtoikkunoiden aikana? Kuulostaako unelmien työltä?

Jos kysytään pieniltä pojilta eri puolilta maailmaa, mikä on unelmiesi ammatti, yleisin vastaus on ammattiurheilija ja urheilijan ammateista nimenomaan jalkapallon pelaaminen on ylivoimaisesti tavoitelluin. Jalkapallon pelaaminen on maailman kilpailluin työmarkkina. Kilpailua alalla siis riittää ja aina löytyy joku, joka kärkkyy pelipaikkaasi. Myös Suomessa. Palloliitolla on tällä hetkellä n. 160 000 lisenssipelaajaa ja heistä parisen sataa parhaasta päästä onnistuu kerrallaan raivaamaan tiensä Veikkausliigaan asti. Sinne asti pääseminen on todella kova saavutus, jota on syytä arvostaa.

Kevät näyttää vihdoin saapuneen Suomeen ja Veikkausliigan arki pyörii. Pelaajille se tarkoittaa uusia mahdollisuuksia ja työelämän rytmittymistä pelikalenterin mukaan. Edellisen pelin analysoimista ja siitä palautumista, seuraavaan peliin valmistautumista ja juonien punomista. Harjoittelua, jossa yhdistyvät lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet. Pukukoppielämää, bussimatkoja, lentoja ja juna- sekä laivamatkoja. Yhteisiä aamukahveja ja ABC-asemien noutopöytiä. Hikoilua ja nauramista yhdessä uusien ja vanhojen joukkuekavereiden kanssa. Ulkopuolelta tulevia ja itselle asetettuja paineita. Oman kehon ja mielen sekä koko joukkueen ja yhteisön yhteisen tunnelman vahvistamista ja virittämistä kohti optimaalista. Hyvien treenien ja pelien jälkeisiä euforisia olotiloja. Kolottavia jäseniä, mustia varpaankynsiä ja liukutaklaushaavoja, jotka pakottavat nukkumaan vain toisella kyljellä. Kirveleviä pettymyksiä ja ihania voitontansseja. Muun muassa tätä on jalkapalloammattilaisen arki Suomessa.

Jalkapalloilijan työ on Suomessa aliarvostettua verrattuna melkein mihin tahansa maahan maailmassa. Mistä tämä sitten johtuu? Vastausta voi hakea yhtäältä Suomen suhteellisen korkeasta elintasosta, toisaalta suomalaisen jalkapallotalouden kehnosta tilasta suhteessa muihin maailman jalkapallomarkkinoihin. Pelaajien suhteellinen yhteiskunnallinen asema ja palkka on Suomessa heikompi verrattuna muihin ammattiryhmiin. Jos verrataan eri maissa miesten pääsarjafutaajien keskiansioita maan yleiseen keskiansioon, jää Suomi tässä vertailuissa häntäpäähän maailmassa. Toiveissa olisi, että jalkapallotalous saadaan Suomessakin rokkamaan paremmin lähivuosina. Se vaati seurojen talouden vahvistumista ja liigan kaupallisen arvon kasvattamista. Veikkausliigan muutosohjelmassa on otettu hyviä askelia oikeaan suuntaan ja paranevat stadionolosuhteet antavat myös aihetta optimismiin.

Jalkapallotalouden kehittymisen lisäksi pelaajien asemaan vaikuttavat lainsäädäntö ja erinäiset säännökset. Suomessa urheilijat ovat työntekijöinä erilaisessa asemassa muihin ammattiryhmiin verrattuna. Urheilijan työstä maksetaan erilaisia sivukuluja, minkä takia urheilijoiden vakuutus-, eläke-, ja työttömyysturva eroavat muista ammatinharjoittajista. Ikävä kyllä urheilijat ovat muihin ammattiryhmiin nähden merkittävästi heikommassa asemassa. Se näkyy esimerkiksi siinä, ettei urheilijoilla ole oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Konkurssien tai koronan aikana seurojen muilla työntekijöillä on ollut mahdollisuus turvautua ansiosidonnaiseen, mutta pelaajilla sitä mahdollisuutta ei nykylainsäädännön puitteissa ole ollut, sillä pelaajien palkasta ei makseta työttömyysvakuutusmaksuja.

Myös eläkekertymä on muihin ammattiryhmiin nähden huomattavasti heikompi. Minimipalkka koskee suomifutiksessa vain EU:n ulkopuolelta tulevia pelaajia. Hyvänä puolena erityislainsäädännössä on urheilijan näkökulmasta mahdollisuus rahastoida tuloja ja maksaa niistä tuloveroja vasta siinä vaiheessa, kun uran jälkeen nostaa varoja rahastosta. Kehnojen eläkkeiden täydentämisessä rahastointi ei kuitenkaan auta, sillä nykysäännösten mukaan varat on nostettava 2–15 vuoden kuluessa peliuran päättymisen jälkeen. Urheilijoiden sosioekonomista ja työoikeudellista asemaa voidaan parantaa, kunhan ymmärrystä ja yhteistä tahtotilaa löytyy.

Kuten huomaamme, jalkapalloilijan ja urheilijan ammatti eroaa muista ammateista ja siinä on erityispiirteitä, jotka tekevät työstä erilaista verrattuna muihin duuneihin. Toisaalta kyseessä on työ ja ammatti siinä missä mikä tahansa muukin. Erityispiirteistä huolimatta ja niistä johtuen jalkapallon pelaaminen on kuitenkin ehkä maailman mahtavin työ. Omien rajojen testaaminen osana jotain suurempaa kokonaisuutta on useimmiten upeaa. Maailman suosituimman leikin harjoittaminen aikuisiällä työkseen yleisön edessä on toisinaan kerrassaan fantastista. Mahdollisuus tarjota merkityksellisyyttä ei pelkästään omaan vaan myös kannattajien elämään on yksi työn hienoimpia puolia. Ja kun seuran kokee aidosti omakseen, tuntuu pelaaminen silloin tähdelliseltä.

Suomessa haaveillaan usein urasta ulkomailla, koska peliviheriöt saattavat näyttää vehreämmiltä maan rajojen toisella puolella. Isoista asioista unelmoiminen ja kunnianhimo kuuluu tietysti asiaan. Yksi ammatin hienoista puolista on se, että unelmat voivat olla suuria. Toisinaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja elämän kannalta saattaa kuitenkin olla ihan parasta sekin, että pääsee pelaamaan tuttujen pelaajien kanssa, tutuissa väreissä, tutun yleisön edessä, lähellä kotia ja lähimmäisiä. Toivon mukaan ymmärrys tästä vahvistuu ja uraa kotimaassa ja kotiseurassa osataan arvostaa jatkossa entistä enemmän. Jalkapallon Pelaajayhdistys haluaa edistää sitä, että jalkapalloilijoiden työolot arjessa ovat mahdollisimman laadukkaat ja että pelaaminen mielletään arvostetuksi ammatiksi Suomessa. Eteenpäin on menty, mutta töitä piisaa edelleen rutkasti, tälläkin saralla.