Vesa Vasara toivoo FC Interin voittoa kentällä ja katsomossa
Neljän vuoden odotus päättyy huomenna keskiviikkona, kun Veritas Stadionilla pelataan jälleen Turun derby Interin ja TPS:n välillä. Vuodesta 1996 lähtien pelatut paikallisottelut joukkueiden välillä ovat olleet tauolla viime vuodet TPS:n jämähdettyä toiselle sarjatasolle. Tällä kertaa arpa toi joukkueet vastakkain Suomen Cupin puolivälieräottelussa.
Veikkausliigan puolella derbyt eivät olisi voineet juuri tasaisemmin mennä. Kaikkiaan 44 kohtaamisesta TPS on onnistunut voittamaan 16 kertaa ja Inter yhden vähemmän. Maaliero (60-52) taas on niukasti Interin eduksi. Pudotuspelimuotoisessa Suomen Cupissa joukkueet ovat puolestaan kohdanneet ainoastaan kaudella 2015, jolloin Inter eteni jatkoon Vahid Hambon kahdella ja Mika Ojalan yhdellä maalilla lukemin 3-1. Keväisellä Yläkentällä pelattu ottelu oli tunnelmaltaan varsin sähköinen ja samaa on lupa odottaa myös keskiviikkona.
Otteluun odotetaan yli 5000 katsojaa ja kaikki Veritas Stadionin neljä katsomoa on avattu myyntiin.
- Mitä enemmän yleisöä, sitä isompi tunnelma ja parempi fiilis kentällä. Helpompi päästä siihen flow-tilaan. Suomessa on edelleen liian harvoin täyttä tupaa tai lähelle sitä. Tällaisia pelejä, jotka merkkaavat paljon turkulaisille ja molemmille puolille. Toivottavasti saamme faneiltamme maksimituen ja voitetaan sekin taistelu ja se auttaa meidät voittoon pelissä, Interin päävalmentaja Vesa Vasara toteaa seuran videolla.
FC Inter – TPS ke 3.7. klo 18.00 Veritas Stadionilla.
Kaikki Suomen Cupin puolivälieräottelut suorina lähetyksinä Ruudusta.