"Hieno taisteluvoitto" - Gnistan omisti pisteet koko Oulunkylän futisyhteisölle
Gnistan otti ensimmäisen voittonsa sitten kesäkuun alun, kun FC Haka taipui sunnuntaina kotiyleisönsä edessä lukemin 1-2.
Gnistanin päävalmentaja Jussi Leppälahti oli ottelusta sivusta toimitsijakiellon takia, joten vetovastuussa olivat valmentajat Eero Laurila sekä Mikke Salonen.
– Hieno taisteluvoitto, joka on omistettu koko Oulunkylän futisyhteisölle. Olen tosi ylpeä siitä miten olemme nousseet vaikeasta tilanteesta, jonka aikana olemme harjoitelleet esimerkiksi monella eri kentällä, Laurila sanoi.
Helpolla pisteet eivät Tehtaan kentältä kuitenkaan irronneet.
- Kundit taistelivat hienosti ja jouduimme olemaan paljon alhaalla, sillä Haka oli hyvä tänään. Meidän syvällä puolustaminen toimi kuitenkin erinomaisesti.
- Voimme toivottavasti kuitenkin jatkossa sarjan kärkipään porukoita vastaan pitää palloa enemmän ja näen sen meidän selväksi kehityskohdaksi. Se eteen tulemme tekemään töitä harjoituskentällä, kommentoi Laurila ottelun jälkeen.