KuPS-kapteeni Petteri Pennanen äänestettiin Vuoden kuopiolaiseksi – "Nöyräksi vetää"
Viikkosavon jo 12. kerran järjestämä Vuoden kuopiolainen -äänestys on ratkennut ja ykköseksi nousi KuPS:n kapteeni Petteri Pennanen.
Lukijoiden äänestyksessä ääniä annettiin kaikkiaan 2621, joista Pennanen vei 565, mikä oli yli tuplaten seuraavaksi sijoittuneeseen verrattuna.
- Nöyräksi vetää ja hienolta tuntuu, että on omalla työllään pystynyt tuomaan iloa monen ihmisen elämään, Pennanen toteaa Viikkosavolle.
– Vuoden kuopiolainen -tittelini voisi omistaa myös koko KuPSin ja meidän kannattajiemme palkinnoksi. Viime vuosi oli ikimuistoinen. Saavutimme kaiken yhdessä. Kannattajat ovat olleet meille korvaamaton tuki ja antaneet lisäpotkua peleihin. Myös vieraskentillä pelatessa mukana on ollut iso joukko tukijoitamme katsomossa.
Pennanen on valittu Vuoden kuopiolaiseksi myös vuonna 2018.