E-U: Ekenäs Sparbank Arenan katsomokapasiteetti kasvaa loppukaudelle
EIF:n kotikentän Ekenäs Sparbank Arenan istumapaikkakapasiteetti kasvaa syksyksi lisenssiehtojen mukaisesti.
Stadionin katettujen istumapaikkojen kapasiteetti ei täytä nykyisellään lisenssiehtoja ja poikkeuslupa oli voimassa elokuun loppuun saakka eli EIF:n on saatava katsomokapasiteetti vaaditulle tasolle ennen Haastajasarjan ensimmäistä kotiottelua 22. syyskuuta.
- Toimimme lisenssiehtojen mukaisesti ja lisäkatsomon hankinta tehdään yhdessä kentän omistavan Raaseporin kaupungin kanssa, edustusmiehistön toimintaa pyörittävän EIF Oy:n urheilujohtaja Peter Haglund sanoi Etelä-Uusimaalle.
Käytännössä tämä tarkoittaa toiseen kentän päätyyn rakennettavaa 440 katsojan uutta, mutta tilapäistä katsomoa.