"Kyllä maistui hyvältä" – Mikko Isokangas avasi voitolla AC Oulun peräsimessä
AC Oulu nappasi Haastajasarjan avauksessa komean 3-0-voiton FC Lahdesta ja harppasi kohti suoraa sarjapaikan varmistamista.
AC Oulussa ehti tapahtua paljon runkosarjan päättymisen jälkeen ja valmennusvastuun ottanut Mikko Isokangas myönsi, että ottelun alla hiukan mietitytti se miten peli lähtee kulkemaan.
- Kyllä maistui hyvältä. Joukkueella oli taas ensimmäinen viikko vähän uuden edessä, niin aina tällaisessa tilanteessa on vähän kysymysmerkki mitä kentällä tapahtuu, mutta hyvinhän se meni, Isokangas kertoi.
- Oltiin kärsivällisiä ja luotettiin, että toisella jaksolla peli kääntyy meille ja niin siinä kävikin. Siinä oli toki vaikeampikin vaihe, mutta hyvin ja uhrautuvasti pelaajat puolustivat. Meidän pallollinen pelimme oli paremman näköistä kuin aiemmin ja se toi myös pelaajille itseluottamusta.
Isokangas on luottavainen sen suhteen, että palaset loksahtelevat nyt kohdilleen kaiken turbulenssin jälkeen.
- Hyvä harmonia pelaajistossa on ollut koko viikon ja tuntui siltä, että jokainen pelaaja ja valmentaja menee samaan suuntaan.
Isokangas teki myös rohkeita pelaajavalintoja ja niin Eemil Merikanto, Santeri Silander kuin Musa Jatta tekivät Veikkausliigadebyyttinsä.
- Täytyy olla tyytyväinen. Kaikki ovat nuoria pelaajia ja hoitivat tonttinsa hyvin. He ovat harjoituksissa osoittaneet olevansa valmiita pelaamaan, Isokangas painotti.