"Ripaus onneakin oli mukana" - Ilves-luotsi Joonas Rantanen iloitsi huipputärkeästä voitosta
Tammelan lähes 6000-päinen yleisö pääsi tiistaina juhlimaan kotijoukkue Ilveksen äärimmäisen tärkeää 1-0-voittoa sarjakärki KuPS:sta.
Ilveksen voitto nosti tamperelaiset sarjataulukon toiselle sijalle vain kahden pisteen päähän KuPS:sta.
– Fiilikset ovat totta kai hyvät. Olen erittäin iloinen siitä, että pystyimme tänään voittamaan. Todella tasainen peli niin kuin nämä ovat olleet. Korostimme sitä, että meidän pitää tehdä tosi iso työmäärä puolustussuuntaan, ja olen iloinen siitä, miten me sen teimme, Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantanen iloitsi.
Rantasen mukaan ottelu oli kaikkea muuta kuin helppo ja loppunumerot olisivat voineet olla toisenkin näköiset.
– Kun pelataan KuPS:aa vastaan, tulee jaksoja, jolloin he syöttävät palloa ja tulee pitkiä syöttöketjuja, jolloin pitää vain jaksaa liikkua, liikkua ja liikkua. Sitä me teimme hyvin. Hyökätessä onnistuimme siten ottelusuunnitelmassamme, että pääsimme riittävän usein viemään peliä viimeisen linjan taakse ja sitä kautta edistämään hyökkäyksiä.
- On sanottava myös, että ripaus onnea oli tänään meidän mukanamme, Rantanen myönsi.
Lauantaina Helsingissä vastaan asettuva HJK on tasapisteissä, mutta Ilves nousi helsinkiläisten ohi maalieron perusteella.
– Nyt palaudumme ja alamme valmistua HJK-peliin. Tässä hetkessä on hyvä, että se peli tulee suhteellisen nopeasti. Tämän ja edellisen pelin välissä oli aika pitkä jakso, mutta nyt pääsemme samalla rytmillä jatkamaan nopeasti ja uskon, että se on hyvä meille, Rantanen totesi.