"Kenties vuodes parasta" - U-19 pojat avasi EM-karsintaturnauksen voitolla Sveitsistä
U19-poikien maajoukkueen EM-karsintaturnaus lähti käyntiin upealla 1–0-voitolla Sveitsistä.
Aivan alkuminuutteja lukuun ottamatta Suomi hallitsi kovassa sateessa ja tuulessa pelattua ottelua. Avausjaksolla vastatuuleenkin suomi painoi pelin Sveitsin päätyyn ja David Ezehillä oli mainio paikka vielä Suomi johtoon rangaistuspotkusta, mutta laukaus painui ohi maalin.
Toisella jaksolla ote siirtyi myötätuulen avulla yhä enemmän Suomella ja tulosta tuli 75. minuutilla, kun Ezeh pamautti Samuel Pasasen kulmapotkusta ratkaisun.
– Me olimme erinomaisia koko ottelun ajan. Tämä oli kenties vuoden paras matsimme. Ensimmäiset minuutit olivat meille hieman haastavia, mutta sen jälkeen esityksemme oli mainio. Olosuhteet vaikuttivat otteluun jonkin verran, mutta pelasimme hyvin sekä myötä- että vastatuuleen, päävalmentaja Peter Lundberg sanoi.
– Prässimme toimi hienosti, ja hyökkäsimme hyvin sekä keskustasta että leveältä. Emme onnistuneet rangaistuspotkusta – osoitimme sen jälkeen paljon Huuhkajasydäntä ja pidimme keskittymisen olennaisessa. Lopulta saimme palkinnon ja ansaitun maalin. Oli hienoa, että voittomaali syntyi erikoistilanteesta. Pelasimme todella kypsästi maalimme jälkeen.
Suomen karsintaurakka jatkuu lauantaina San Marinoa vastaan. Lohkon kaksi parasta joukkuetta ja karsintojen paras lohkokolmonen etenevät EM-jatkokarsintoihin.