KTP:n Antti Mäkijärvi taitaa myös efutiksen – ”Se on kuulunut harrastuksiini monta vuotta”
KTP:n Antti Mäkijärvi on myös innokas efutiksen pelaaja ja hän edusti kotkalaisseuraa yhdessä Anttoni Huttusen kanssa e-jalkapallon Suomen Cupissa. Mäkijärvi ei sulje pois ajatusta, että alkaisi ottaa efutiksen entistä vakavammin tulevaisuudessa.
eFutisliigan toinen kausi pyörähtää käyntiin keskiviikkona 24.3. Mäkijärvi myöntää, että on itsekin innokas FIFA-pelien kuluttaja ja seurasi myös viime vuoden eFutisliigan vaiheita.
- Voi sanoa, että se on kuulunut harrastuksiini monta vuotta. Jonkin verran viime vuonna tuli efutista seurattua, mutta vaikken pelejä katsonut, niin katsoin kyllä ketä siellä pelaa ja seurasin tuloksia, Mäkijärvi kertoo.
Hän pääsi mittaamaan taitojaan Suomen huippupelaajia vastaan e-jalkapallon Suomen Cupissa ja huomasi pärjäävänsä hyvin kovassa seurassa.
- Suomen Cupissa pääsin pelaamaan niitä vastaan, jotka pelaavat myös eFutisliigassa. Sain ihan hyviä tuloksia ja voitinkin muutaman pelin. Omasta mielestäni pärjäsin ihan hyvin niitä liigapelaajia vastaan. En väitä, että olisin heitä parempi, mutta pystyin kilpailemaan heitä vastaan.
Mäkijärvi ei ole kuitenkaan aivan vielä jättämässä pelikenttiä ja siirtymässä efutiksen puoleen, mutta ei sulje pois ideaa tulevaisuudessa.
- Olen ajatuksissani pyöritellyt sitä mahdollisuutta ja tietyllä tavalla se kiinnostaisi. Toistaiseksi panostan kuitenkin vielä pelaajauraani enkä tiedä kuinka paljon e-futis veisi sitten aikaa. En pidä sitä kuitenkaan tulevaisuudessa mahdottomana.
Veikkausliigan ja Telian pyörittämä eFutisliiga pyörähtää käyntiin keskiviikkona 24.3. klo 18.00. Veikkausliigan seurat ovat valinneet kukin FIFA-pelin suomalaisista huippunimistä vähintään kaksi pelaajaa omaan joukkueeseensa. Seurat kohtaavat runkosarjassa kertaalleen toisensa, minkä jälkeen käynnistyvät pudotuspelit, jotka huipentuvat finaaliin toukokuun 18. päivä.
eFutisliigan studiolähetyksissä ovat tällä kaudella mukana Ilari "Ilaripro" Hakala ja Arttu Hämäläinen. Pelejä voi katsoa Telia Esports Seriesin Youtube-kanavalta, Telia TV Extra -kanavalta, mtv-palvelusta sekä C Moresta. Toukokuun finaaliottelua voi seurata myös television vapaasti katsottavalta kanavalta Subilta.