SJK:n Vainionpää: "Se on vähimmäisvaatimus"
Yksi Veikkausliigan talven läpimurtopelaajista on ollut SJK:n Matias Vainionpää.
Myös Pikkuhuuhkajien rinkiin kuuluva 19-vuotias puolustaja myöntää, että kehitystä on tullut.
- Henkilökohtaisesti on hyvä talvikausi takana. Olen saanut olla kunnossa ja treenata hyvin. Tuntuu, että olen ottanut pieniä askelia eteenpäin sekä fyysisellä puolella että pelillisesti, Vainionpää toteaa.
Vainionpää debytoi Veikkausliigassa viime kaudella.
- Haussa on viime kautta isompi rooli. Pelata haluan mahdollisimman paljon, koska se on se, joka kehittää, Vainionpää miettii.
SJK:lle talvikausi on tuonut hyviä ja vähemmän hyviä esityksiä.
- Vaihtelevasti on harjoituskausi mennyt. On ollut hyviä pelejä ja sitten on välillä taso tippunut. Nyt tuntuu, että tasapaino on löytynyt, Vainionpää kertoo.
Seinäjokelaisen jalkapallokoulun kasvatti ei tavoitteista tingi.
- Ehdottomasti europaikka on tavoitteena, se on vähimmäisvaatimus, Vainionpää sanoo.
Moni Veikkausliigan joukkue on tullut talven aikana tutuksi SJK:n pelien ohella myös Pikkuhuuhkajien vastustajina.
- Kyllä tasoeroja tuntuu löytyvän. KuPS osoitti meitä vastaan tosi valmiilta, joten ainakin heidän uskoisi olevan vahvoilla, Vainionpää pohtii.
SJK avaa kautensa 3.5. kotiottelulla KTP:ta vastaan.