"Jäi liigatuomarin uran loputtua pieni kaiho" - Heikki Pajunen ottaa ison roolin HIFK:n taustalla

Heikki Pajunen uskoo HIFK. taustaryhmän vain vahvistuvan. (Kuva: HIFK)
HIFK:n pääomistajuudesta jatkossa vastaavan ryhmän keulakuvana on entinen huippuerotuomari Heikki Pajunen.
Vuosikymmenen verran Veikkausliigaakin tuomaroinut Pajunen sanoo, että veri veti takaisin lajin pariin.
- Jäi liigatuomarin uran loputtua sellainen pieni kaiho ja mietin, miten voisin olla mukana ja vuosi sitten keskusteltiin tästä ensimmäisen kerran, Pajunen kertoi HIFK:n lehdistötilaisuudessa perjantaina.
Puhtaasti rakkaudesta lajiin Pajunen ei toki HIFK-peräsimeen tarttunut, kuten eivät muutkaan sijoittajat. Tavoite on asetettu pitkällä tähtäimellä ja Pajunen uskoo, että askeleita eteenpäin taustojenkin suhteen otetaan jatkuvasti.
- Meillä on ollut kontakteja paljon isompaankin ryhmään sijoittajia, joista moni on varmasti tulossa mukaan. Meillä on nyt ydinryhmä koossa ja jatkamme keskusteluja muiden kanssa, Pajunen sanoi.
- Haluamme kehittää seuraa ja toki koko suomalaista jalkapalloa.
Lähtökohdat ovat joka tapauksessa ainakin henkisellä tasolla suotuisat, kuten Pajusen tavoin uuteen taustaryhmään kuuluva Janne Räsänen painotti.
- Tilanne on haastava, mutta meitä kaikkia yhdistää – samoin kuin koko IFK-perhettä – se tahtotila, että emme anna periksi. Kannattajia oli myös mukana neuvotteluissa ja sen jälkeen ainakin itselle vahvistui, että tämä on kova juttu ja tässä halutaan olla mukana.