"Saamme hyvän ja tärkeän pelaajan" - Jasse Tuominen vahvistamaan Interin hyökkäystä

Jasse tuominen palaa Veikkausliigakentille Interin riveissä. (Kuva: FC Inter)
FC Inter on solminut 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen hyökkääjä Jasse Tuomisen kanssa.
Pitkän uran ulkomailla tehnyt 29-vuotias Tuominen pelasi viimeksi puolalaisen Termalica Niecieczan joukkueessa.
Lahdesta kotoisin oleva 187-senttinen monipuolinen hyökkääjä on aiemmin Veikkausliigassa edustanut FC Lahden lisäksi Kuopion Palloseuraa kaudella 2023. Ulkomailla Tuominen on pelannut kahtena vuotena mestaruuden Valko-Venäjällä voittaneessa BATE Borisovissa ja pääsarjatasolla myös BK Häckenissä ja Tromsø IL:ssa.
Maajoukkuepaidassa Tuominen muistetaan kenties parhaiten historiallisesta EM-kisapaikan ratkaisseesta maalista vuonna 2019 Liechtensteinin verkkoon. Kaikkiaan A-maaotteluita Tuomiselle on kertynyt 15.
Interin päävalmentaja Vesa Vasara on tyytyväinen saadessaan hyökkäykseen monipuolisen pelaajatyypin.
– Saamme Jassesta hyvän, kotimaisen ja kokeneen pelaajan joukkueeseen. Lähtökohtaisesti hänen pelipaikkanaan on meillä hyökkääjä.
Tuomisen jätti puolalaisseuran vuoden vaihteessa, joten hyökkääjällä on vielä tekemistä parhaan pelikunnon saavuttamisessa ennen Veikkausliigan käynnistymistä 5.4. Vasaran mukaan joukkueeseen jo liittyneelle Tuomiselle tuleva kuukausi on tärkeä valmistautumisen kannalta.
– Jasse on oikein hyvä tyyppi. Hän harjoitteli viime viikolla meidän kanssamme ja fysioterapeuttimme ovat myös testanneet häntä kattavasti. Mitään vammoja ei ole haittaamassa ja fyysinen kuntokin antaa olettaa, että Veikkausliigan alkuun mennessä hän olisi täydessä pelikunnossa. Lähdemme kuitenkin ilman riskejä liikkeelle sen suhteen.
- Niin kuin sanottu, saamme hänestä hyvän ja tärkeän pelaajan Interiin, "Vesku" taustoittaa.