VPS puolustaja Miika Niemi edustaa ylpeänä kasvattajaseuraansa
VPS:ssä kahdeksan kautta pelannut ja vielä ainakin yhden kauden sopimuksen optiolla jatkava Mika Niemi kertoo tyytyväisenä jatkosopimuksestaan.
- Olihan se tavoite, että pelataan niin hyvin, että saadaan optio käytettyä, puolustaja kertoo
Vaasassa syntynyt Niemi on VPS:n kasvatti ja seuran edustaminen Veikkausliigassa on luonnollisesti ylpeyden aihe.
- Kyllä se on ollut itsellä unelma ja tavoite ihan junnusta asti. Sen verran olen vuosien varrella elänyt ja hengittänyt Vepsua, kertoo niemi.
Niemi on myös mukana VPS:n 12–13-vuotiaiden tyttöjen valmennuksessa ja toivoo että muitakin edustusjoukkueen pelaajia tulisi mukaan seuran nuorten valmennukseen.
- Siitä on iso apu, Niemi lisää.
Tällä ja viime kaudella monipuolinen puolustaja on pelannut puolustuslinjan keskellä mutta omillaan Niemi kertoo olevansa kolmen linjassa laitimmaisena.
- Paikan vaihtelu ei aina ole helppoa, myöntää Niemi.
Kulunutta kautta vaasalainen kuvailee seuraavasti,
- Pelillisesti alkukausi sujui hyvin, mutta loppukesästä tuli pieni suvanto. Loppukausi on ollut hyvää tulosta. Itseluottamusta joukkueella on riittänyt mutta pari tärkeää vastustajaa olisi pitänyt voittaa. Joukkueen päätavoite oli sarjapaikka.
VPS kohtaa IFK Mariehamnin kauden mahdollisesti viimeisessä pelissä Maarianhaminassa. Panokset ovat kovat, sillä ottelussa ratkotaan viimeinen eurolopputurnauspaikka. VPS:lle riittää voitto tai tasapeli.
- Keskitytään omaan peliin ja suorittamiseen. Ollaan hyvässä iskussa ja se riittää, että pelataan oma hyvä peli. Ollaan myös pystytty luomaan hyvin paikkoja, Niemi kertoo.
IFK Mariehamn - VPS sunnuntaina 16.10. kello 15.00 Wiklöf Holding Arenalla. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.