Hakan Laine valmiina vuoteen 2023 - "Olen päässyt heti alusta asti mukaan"
FC Hakaa odottaa hieno vuosi 2023, kun Tehtaan kentällä nähdään taas pitkästä aikaa europelejä.
Haka sijoittui Veikkausliigassa menneellä kaudella upeasti neljänneksi ja lunasti itselleen europaikan voitettuaan Eurolopputurnauksen. Näin ollen Haka pääsee ensi kesänä pelaamaan europelejä taas 15 vuoden tauon jälkeen.
- Itse en ole oikein sitä vielä tajunnut. Ehkä sitten, kun vastustaja on tiedossa, niin sitä tulee enemmän mietittyä, Janne-Pekka Laine miettii Hakan sivuilla.
Hakan joukkue pelaa harjoituksiin tiistaina ja samalla valmistautuminen kohti tulevaa kautta alkaa todenteolla. Laine pääsee tänä talvena valmistautumaan kauteen täysipainoisesti, sillä viime kauden talviharjoittelua häiritsi hieman asevelvollisuus.
- Se hoitui itse asiassa aika hyvin. Siinä oli jopa positiivista se, että kun pääsi harjoituksiin, niin oli intoa täynnä ja oli ekstrainnoissaan. Nyt olen päässyt heti alusta asti mukaan ja se on tietenkin parempi asia, Laine toteaa.
Veikkausliiga starttaa huhtikuun alussa, mutta jo sitä ennen päästään pelaamaan kilpailullisia otteluita, kun Liigacup starttaa tammikuussa. Haka pelaa niin sanotussa Pohjoislohkossa, jossa ovat lisäksi KuPS, SJK, AC Oulu, VPS ja Ilves.
- Sitä lähdetään tietenkin voittamaan. Ne ovat hyviä pelejä talveen. Jos pääsee jatkoon, niin se muuttuu cup-muotoiseksi ja silloin panokset ovat kaikki tai ei mitään. Turnaustyyppiset kilpailut ovat hauskoja, kun niissä on vähän erilainen asetelma, kun on voitettava tai sitten mennään kotiin.
Laine myöntää, että hänellä on tapana tehdä jonkinlainen lupaus aina uutta vuotta ajatellen.
- Teen kyllä joka vuosi jonkinlaisen lupauksen, mutta niiden toteutumisesta ei ole takeita. Yleensä valitsen tietyt tavoitteet vuodelle. Ne voivat olla joko ihan pelillisiä tai jokapäiväisiä juttuja. Vuonna 2023 yritän keskittyä entistä enemmän siihen, että nukun riittävästi ja syön hyvin, jotta saan hyvät energiat harjoituksiin ja peleihin. Ne ovat ihan hyvällä tasolla nytkin, mutta aina voi parantaa, Laine paljastaa.