Marc Nordqvist palaa IFK Mariehamniin – Linus Kankkonen kesäammattilaissopimukseen
IFK Mariehamn on vahvistanut rivejään tutulla nimellä maalivahti Marc Nordqvistin solmittua sopimuksen. Lisäksi Linus Kankkosen kanssa on solmittu niin sanottu kesäammattilaissopimus.
Nordqvist on Grönvittille tuttu pelaaja. Kesäkuun alussa 26 vuotta täyttävä maalivahti edusti seuraa aina kauteen 2021 saakka ja palaa nyt Wiklöf Holding Arenalle sopimuspelaajana.
- Marc on jo kevään mittaan ollut mukana harjoituksissa ja nyt olemme solmineet kolmen kuukauden sopimuksen, IFK Mariehamnin seurajohtaja Peter Mattsson kertoo.
Lisäksi lupaava Linus Kankkonen on solminut IFK Mariehamnin kanssa sopimuksen "kesäammattilaisuudesta". Seuran monivuotinen käytäntö tarkoittaa sitä, että Kankkonen on kesä-elokuun ajan mukana ykkösjoukkueen harjoituksissa täysitehoisesti. Kaikkosella on jo nuorisosopimus IFK:n kanssa, mutta nyt hän voi keskittyä täysin jalkapalloon kesäkuukausien ajan.
- Linus on seuraava nuori pelaaja omasta pelaajaputkestamme, jolle tarjottiin kesäammattilaisuusmahdollisuutta ja sen myötä voimme yhdessä keskittyä yhä paremmin hänen kehittymiseensä, Mattsson sanoo.
- Tämän vuoden panostus kesäammattilaisuuteen on mahdollistunut yhteistyössä IFK:n ykkösjoukkueen kannattajayhdistys Grönvittin kanssa. Yhdistys on tuonut ratkaisevan osan rahoituksesta, mistä olemme erittäin kiitollisia.