Tehe ja Hopcutt palaamassa IFK Mariehamnin vahvuuteen – Raitasen paluuta ei odoteta tällä kaudella
IFK Mariehamnin sairastuvalta kuuluu positiivisia uutisia joukkueen pitäessä pientä taukoa harjoituksista. Sairaslistalla on kolme pelaajaa, joista kahden paluu alkaa olla jo näköpiirissä.
Viime kauden lopulla harjoituksissa polvensa pahasti loukannut Olawale Tehe on kuntouttanut operoitua polveaan jo pitkään ja nyt hyökkääjä on jo palannut joukkueharjoituksiin.
- Tehe on mukana harjoituksissa koko ajan enemmän pois lukien tietyt tilanteet, jossa emme kuormita häntä. Tarkoitus on, että hän olisi jo mukana pelaamassa harjoituksissa tauon jälkeen, IFK Mariehamnin fysiikkavalmentaja Philip Garvö kertoo Ålandstidningenille.
- Täytyy kuitenkin katsoa miltä hänestä itsestään tuntuu. Ristisidevammojen kanssa ei ole ihan yksinkertaista, paitsi että vamman pitää hoitua kuntoon, on myös henkinen puoli isossa osassa. Hänen pitää tuntea itsensä varmaksi tekemisessään. Toisin kuin Patrik Raitanen, odotamme Teheä takaisin pelikuntoon – mahdollisesti jo heinäkuussa.
Raitanen koki Tehen kohtalon kauden kynnyksellä ja on luonnollisesti kuntoutumisessaan vielä alkuvaiheissa.
- Emme laske lainkaan Patrikin varaan tällä kaudella. Hän on vielä pitkään sivussa ja on varsin vähän aikaa sitten vasta alkanut hölkkäillä. Sanoisin että menee ainakin 5-6 kuukautta ennen kuin hän palaa jalkapalloharjoituksiin, Garvö sanoo.
Kolmas sairastupalainen on kesäkuun alussa reitensä loukannut Jamie Hopcutt, jonka poissaolo on kuitenkin selvästi lyhytaikaisempi.
- Jamiella on pieni repeämä reiden takaosassa, mutta hänen pitäisi olla takaisin tauon jälkeen ja valmis myös otteluita ajatellen heinäkuun alkupuolella. Sitten riippuu "Ahnasta" onko hän tarpeeksi vireessä vai ei, se jää nähtäväksi, Garvö viittaa päävalmentaja Daniel Norrméniin.