"Mielenkiintoinen ja erilainen vastustaja" – KuPS valmiina Derryn kohtaamiseen
KuPS aloittaa eurocupit osaltaan torstaina Konferenssiliigan toisen karsintakierroksen avausottelulla Derry Cityn vieraana.
KuPS tutustui torstain ottelupaikkaan Ryan McBride Brandywell Stadioniin keskiviikkona joukkueharjoituksien muodossa. Kentän pelialustana toimii tekonurmi, joka kuitenkin käyttäytyi hieman eri tavalla harjoituksissa kuin Suomessa vastaavat.
- Kohtuuhaasteellinen areena. Ottelupallo ja stadionin nurmi yhdistettynä oli vähän pomppuinen, mutta hyvä että saatiin tuntumaa. Sääkin oli brittiläisen tyypillisen sateinen, päävalmentaja Jani Honkavaara naurahti.
Honkavaaran mukaan valmistautuminen Derryn kohtaamiseen on sikälikin haasteellista, että suoraa vertailukohtaa ei ole – toki samaa pätee molemmin päin.
- Hyvä jalkapallojoukkue Derry on ja ovat hyvin systemaattisia siinä mitä yrittävät tehdä. Heillä on aika suoraviivainen pelitapa, mutta myös pallollista osaamista. Peli Irlannissa on vähän erilaista ja esimerkiksi laitakiertoja siellä ei juuri nähdä. Miten he niihin reagoivat, jää nähtäväksi, mutta tiloja voi sen kautta hyvin löytyä.
- Mielenkiintoinen ja erilainen vastustaja ja varmasti edessä on fyysinen peli, "Honsu" ennakoi.
Ottelu Derryssa alkaa torstaina kello 21.45 Suomen aikaa.