HJK-luotsi Toni Korkeakunnas: "Hyvistä lähtökohdista päästään otteluun"
HJK kohtaa torstaina Eurooppa-liigan karsinnassa kotonaan azerbaidzhanilaisen Qarabağin ja hakee tiukasti jatkopaikkaa.
HJK kärsi avausottelussa tappion niukasti numeroin 1-2, mutta päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen mukaan kotiotteluun Klubi lähtee ehdottomasti kääntämään otteluparia eduksen.
- Hyvistä lähtökohdista päästään otteluun. Meillä on nyt positiivinen ongelma, 21 edustusjoukkueen pelaajaa kirmasi harjoituksissa tänään, "Toke" kertoi keskiviikon ennakkolehdistötilaisuudessa.
- Saatiin jopa pieni huili edellisen pelin jälkeen - muutama päivä vapaata pelaajille ja meille muillekin - ja ollaan pystytty nyt hyvin valmistautumaan alkuviikolla.
Korkeakunnas uskoo HJK:n olevan myös valmiimpi haastamaan Qarabağin. Kotiedulla on merkitystä ja nyt vastustajalla on puolestaan alla raskas matka Helsinkiin.
- Meillä oli vähän hankala matka lähdön viivästymisineen, mutta saimme lisää infoa vastustajasta viime viikolla. Aloitimme silloin vähän passiivisesti, mutta pelirohkeus parani pelin edetessä.
- Vastustaja on hyvin hyökkäysorientoitunut joukkue ja taitavia yksilöitä. Puolustus on kuitenkin vähän haavoittuvainen ja löysimme tiloja sieltä jo ensimmäisessä ottelussa. Tätä on nyt käyty lisää harjoituksissa ja uskon, että niitä tiloja löytyy torstainakin, Korkeakunnas toteaa.
Mikäli HJK vie otteluparissa voiton, se varmistaa paikan vähintään Konferenssiliigaan lohkovaiheessa. Tappiollakin europelit jatkuvat vielä Konferenssiliigan playoff-kierroksella.
HJK- Qarabağ Bolt Areenalla torstaina 17.8. kello 19.00. Pääsyliput otteluun täältä.