Ennakko: FC Inter-FC Lahti
FC Interin taistelu Veikkausliigan mestaruussarjan paikasta jatkuu lauantaina, kun joukkue isännöi FC Lahtea.
Jotta Inter voisi nousta kuuden parhaan joukkoon runkosarjassa, tarvitsee se joka tapauksessa vähintään kaksi voittoa kolmesta jäljellä olevasta ottelustaan. Runkosarjassa Inter kohtaa Lahden vielä uudelleen ja päätöskierroksella kotona AC Oulun. Lauantain vastustaja Lahti on sarjassa liigakarsijan paikalla. Joukkue on saalistanut 19 ottelussa yhtä monta pistettä ja matkaa sinimustiin on näin ollen kuusi pistettä ja muutama sija.
Turkulaisten Iiro Järvinen odottaa joukkueeltaan ryhdikästä suorittamista tulevassa kamppailussa.
– Kovat odotukset, pisteitä tarvitaan. Lähdetään voittamaan peliä, mikä helpottaisi pisteiden valossa meidän asiaa loppukauden osalta. Luottavaisin mielin olen, keskikenttämies toteaa.
Loppurunkosarjan menestysresepti nojaa yhteen tuttuun nyrkkisääntöön.
– Mennään peli kerrallaan ja valmistaudutaan niihin niin. Nyt tulee toki Lahti kaksi kertaa peräkkäin vastaan, mutta valmistaudutaan silti yhteen peliin kerrallaan.
Edessä on käytännössä pakkovoitto, mutta Järvinen peräänkuuluttaa, ettei sen saa antaa haitata suoritusta viheriöllä.
– Totta kai tarvitsemme kipeästi pisteitä, siitä ei pääse mihinkään. En usko, että puristamalla tekeminen kuitenkaan paranee. Tiedämme meidän vahvuudet ja pelaamme niillä. Uskon, että saamme sen tuloksen sitä kautta.
Kolmen tappiottoman ottelun jälkeen FC Lahti kohtasi viimeksi kotonaan hurjavireisen Vaasan Palloseuran. Lahti aloitti ottelun terävästi, mutta VPS vei lopulta pisteet mukanaan ansaitusti lukemin 2—0. Lahdella oli vaikeuksia murtaa Vepsun kovaa prässiä ja hyökkäyskolmanneksen ratkaisut olivat lahtelaisilla hätäisiä ja huolimattomia.
Tappio ja kierroksen muut tulokset pudottivat Lahden jälleen karsijan paikalle, jota Lahti lähtee Turkuun karistamaan. Samalla lahtelaisten mahdollisuudet ylempään loppusarjaan menivät. Tilanne sarjataulukossa on kuitenkin tiukka ja alemman loppusarjan asetelmia haetaan kolmessa jäljellä olevassa runkosarjan ottelussa. Kolme edellä olevaa joukkuetta on pisteen Lahtea karkumatkalla, joten jokainen piste voi olla ratkaiseva.
Vaikka runkosarjassa pelataan nyt toista rundia, niin Inter ei ole vielä Lahtea kohdannut kertaakaan, koska kevätkierroksen Lahti-peli siirtyi tuolloin heidän heikon terveystilanteensa johdosta. Järvinen ei koe, että vastassa olisi silti kovin vieras joukkue.
– Kyllä me olemme katsoneet videolta heidän pelaamista ja tiedämme heidän vahvuudet sekä heikkoudet. Pyrimme iskemään niihin. Tietysti kun ekaa kertaa pelaa vastakkain, niin onhan se uusi tilanne, mutta uskon että tiedämme aika hyvin, mitä sieltä tulee, Järvinen puntaroi.
FC Lahden valmennusjohto saa jälleen käyttöönsä pelikieltonsa kärsineet Arian Kabashin ja Samuel Pasasen. Muuten kokoonpano tulee olemaan samankaltainen kuin edellisissäkin otteluissa, vaikka joukkueessa on pieniä kolhuja ja sairastelua.
Interin kokoonpanosta puolestaan puuttuu lauantaina Petteri Forsell pelikiellon vuoksi.
Erotuomari Niinimäki Pietu
AET 1 Valjakka Turkka
AET 2 Kiistala Jarno
4.ET Roth Matti
Katso myös VeikkausTV Studion ennakko viikonlopun kierroksesta:
(toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa)
FC Inter - FC Lahti Veritas Stadionilla lauantaina 26.8. kello 15.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.