Studioisäntä Lassi Hurskainen: "Veikkausliigan parhaat maalivahdit vastakkain sunnuntaina"
Studioisäntä Lassi Hurskainen, maalivahti itsekin, odottaa HJK-KuPS-ottelua vesi kielellä.
Hurskaisen mukaan Ruutu+:n katsojien kannattaa kiinnittää erityistä huomiota joukkueiden maalivahtipeliin.
- Johannes Kreidl ja Niki Mäenpää ovat mielestäni tämän hetken kaksi parasta veskaria Veikkausliigassa. Varsinkin Mäenpää on esittänyt viime otteluissa aivan käsittämättömiä torjuntoja, Hurskainen kertoo.
- Toivottavasti ottelussa tullaan menemään päästä päähän, eikä lähdetä nyhjäämään mitään nollanollaa.
Hurskainen muistuttaa myös siitä, että valmentajat Jani Honkavaara ja Toni Korkeakunnas ovat vanhoja ystäviä keskenään.
- Kuinka entinen parivaljakko esiintyy kentän laidalla, siinä riittää kiinnostavaa seurattavaa koko rahalla, Hurskainen uskoo.
KuPS on saanut treenata rauhassa sunnuntaita ajatellen, kun HJK:lla on takanaan tiukka europeli torstailta.
- Tässä voi käydä niin, että vastakkain on nälkäinen KuPS ja väsynyt HJK. Kerrassaan mahtava päätös edessä, Lassi Hurskainen ennakoi.
Asiantuntijoina kello 15.15 alkavassa studio-osuudessa ovat Pekka Lagerblom ja Mika Hilander. Velja Engström selostaa ottelun.
Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.