Neljä pelaajaa hyvästelee Ilveksen kauden päätteeksi
Ilves kiittää neljää voitokkaassa Suomen Cupin loppuottelussa kentällä ollutta pelaajaa, joilla sopimus ja aika seurassa on päättymässä.
Seuraan kauden alla Portugalista saapunut Seydine N'Diaye ja alkukaudesta pelilupansa lopulta kuntoon saanut Sebit James Ngor jäävät Ilves-yhteisön mieleen viimeistään Cupin loppuottelun esityksistään. Ranskalaisjätti voitti Ilveksen rangaistusalueella lukuisia pääpalloja ja piti oman pään tilanteet pääasiassa tamperelaisten hallussa. Sebit puolestaan teki toisessa päässä kenttää Ilveksen tyylikkäässä voittomaalissa nerokkaan päästön, josta pallo päätyi voittomaalin iskeneelle Djair Parfitt-Williamsille.
Yhteensä neljä maalia tehnyt ja useamman maalisyötön kauden aikana antanut australialaiskärki Ngor esiintyi seuran väreissä yhteensä 27 kertaa. N'Diaye puolestaan toi kentälle rauhallisuutta ja laatua niin keskikentän pohjapelaajana kuin keskuspuolustajana. Esiintymisiä 205cm pitkälle ranskalaiselle tuli kauden aikana Ngorin tavoin 27, ja ainoaksi maaliksi jäi osuma runsaslukuisen vieraskannattajaryhmän edessä Valkeakoskella.
Nelikosta eniten esiintymisiä Ilves-paidassa on Yusif Moussalla, jolle loppuottelu oli 75. seuran palveluksessa pelattu ja samalla toiseksi viimeiseksi jäänyt esiintyminen. Dynaamisena keskikenttäpelaajana mieleen jäävä Yusif oli joukkueessa jo edellisen Cup-mestaruuden tuoneella kaudella 2019, milloin esiintymisiä
Emmanuel Patutille kertyi Ilveksessä kahden kauden aikana 27 esiintymistä ja kaudella 2023 esiintymisiä tuli etenkin Suomen Cupin puolella (viidellä kierroksella), jossa Patut oli kentällä Ilveksen varmistaessa turnauksen voiton.