VPS:n Multanen Ilkka-Pohjalaiselle: "Kiva tulla taas takaisin"
VPS:n matka kohti jalkapallokautta 2024 on käynnistynyt.
Voitokkaan eurolopputurnauksen jälkeen pelaajat pääsivät neljän viikon vapaalle, mutta uusi rutistus käynnistyi maanantaina.
– Kiva tulla taas takaisin. Oli hyvä loma ja varmasti niille, jotka pelasivat loppukaudesta, se tuli ihan tarpeeseen. Itse en ihan niin pitkää välttämättä olisi tarvinnut, VPS:n hyökkääjä Kalle Multanen kertoo Ilkka-Pohjalaiselle.
Multasen, 34, osalta viime kausi meni pilalle loukkaantumisen vuoksi. Hyökkääjän molemmat jalat leikattiin toukokuussa ja kuntoutuksen jälkeen hän ehti pelata elo-syyskuussa viisi kolmosen ottelua VPS:n akatemiajoukkueen riveissä, mutta liigaesiintymisiä hänelle ei enää tullut. Uuden harjoituskauden alkaessa hän sanoo olevansa kelpo kunnossa, joskaan hän ei maanantaina osallistunut joukkueen yhteislenkille vaan harjoitteli oman ohjelmansa mukaan.
– Pystyisin olemaan ihan normaalisti mukana, mutta keskitytään vielä jonkin verran kuntoutukseeni. Teen silloin tällöin omia juttujani, mutta olen kyllä ihan hyvässä kunnossa, Multanen sanoo.
Multasen mukaan viime kausi jätti paljon nälkää.
– Tavallaan sitä oli kiva katsoa, mutta toisaalta se oli ihan hirveätä, kun olisin halunnut olla mukana. Mutta painetaan hommia ja ensi vuonna sitten taas mukaan, Multanen huomauttaa.